3

Suurimmillakaan filosofisilla järkeilijöillä ei ole pääsyä Herran luo. Upaniṣadeissa sanotaan, että Ylin Totuus, Jumaluuden Absoluuttinen Persoonallisuus, on suurimmankin filosofin ajattelukyvyn ulottumattomissa. Hän jää tuntemattomaksi suurille oppineille ja etevimmille aivoille. Ainoastaan Hänen armonsa nauttija voi tuntea Hänet. Muut voivat jatkaa Hänen pohtimistaan vuosikausia, mutta Hän jää heille silti tuntemattomaksi. Kuningatar, joka esittää viattoman naisen osaa, vahvistaa tämän. Naiset eivät yleensä pohdi filosofisesti, mutta Herra on siunannut heitä, sillä he uskovat heti Herran ylivaltaan ja kaikkivoipaisuuteen ja osoittavat Hänelle varauksettomasti kunnioitustaan. Herra on lempeä eikä osoita armoaan vain niille, jotka sattuvat olemaan suuria filosofeja. Hän tietää itsekunkin tarkoitusperien vilpittömyyden. Naiset kerääntyvät yleensä suurilukuisesti uskonnollisiin tapahtumiin juuri tästä syystä. Kaikissa maissa ja uskontoryhmissä naiset ovat kiinnostuneempia uskonnosta kuin miehet. Tällainen Herran auktoriteetin yksinkertainen hyväksyminen on paljon parempi kuin komealta kuulostava, mutta epärehellinen uskonnollinen intoilu.

Kuntīdevī rukoili Herraa hyvin nöyrästi, mikä on vaiṣṇavan tunnusmerkki. Herra, Kṛṣṇa, oli saapunut Kuntīdevīn luokse osoittamaan tädilleen kunnioitusta koskettamalla tämän jalkojen pölyä. Koska Kṛṣṇa piti Kuntīdevīä tätinään, Hänellä oli tapana koskettaa Kuntīn jalkoja. Ylevä Herran palvoja, Kuntīdevī oli hyvin korkealla tasolla, käytännöllisesti samalla tasolla kuin Kṛṣṇan äiti Yaśodāmayī, mutta silti hän rukoili nöyrästi: ”Kṛṣṇa, paramahaṁsojen on määrä ymmärtää Sinut, he ovat edistyneimpiä transsendentalisteja. Minä olen vain nainen. Kuinka minä pystyisin näkemään Sinut?”

Veda-yhteiskunnassa on neljä luokkaa (cātur-varṇyaṁ mayā sṛṣṭam). Yhteiskunnan yläluokkaa ovat brāhmaṇat eli älymystö. Seuraavina ovat kṣatriyat (sotilaat ja vallanpitäjät), vaiṣyat (maanviljelijät ja liikemiehet) ja śūdrat (tavalliset työläiset). Ihmisen työ määrää hänen paikkansa yhteiskuntajärjestelmässä (guṇa-karma). Bhagavad-gītāssa sanotaan: striyo vaiśyās tathā śūdrāḥ. Śrīmad-Bhāgavatamissa sanotaan: strī-śūdra-dvijabandhūnām. Nämä viittaukset osoittavat, että naiset, śūdrat ja dvija-bandhut ovat samaa luokkaa. Sana dvija-bandhu tarkoittaa ylhäisen brāhmaṇa- tai kṣatriya-perheen jälkeläistä, jolla ei ole perheensä ominaisuuksia. Ihmisen ominaisuudet määrittelevät hänen sosiaalisen asemansa veda-yhteiskunnassa, mikä on varsin käytännöllistä. Ajatellaanpa, että jonkun isä on korkeimman oikeuden tuomari. Se ei kuitenkaan tee pojasta korkeimman oikeuden tuomaria. Silti joku brāhmaṇa-perheeseen syntynyt, jolla ei ole mitään ominaisuuksia vaan hän on varsinainen lurjus, voi julistaa olevansa brāhmaṇa. Ominaisuuksiltaan hän saattaa olla śūdraakin alhaisempi, mutta häntä pidetään brāhmaṇana. Tässä on syy vedalaisen sivilisaation tuhoon. Intian brāhmaṇat vastustavat usein voimakkaasti liikettäni, koska harjoitutan ja hyväksyn ihmisiä brāhmaṇoiksi Euroopassa ja Amerikassa. Kuten ei kukaan järkevä ihminen, mekään emme välitä heidän väitteistään. Śrī Caitanya Mahāprabhu sanoi:

”Maailman jokaisessa kaupungissa ja kylässä tullaan julistamaan Kṛṣṇa-tietoisuutta.”

Miksi siis eurooppalaisista tai amerikkalaisista ei tulisi brāhmaṇoita? Itse asiassa ne jotka tulevat tietoisiksi Kṛṣṇasta, ovat jo ylittäneet brāhmaṇat. Kuten Bhagavad-gītāssa (14.26) sanotaan:

”Se joka aloittaa bhakti-yogan ylittää aineellisen luonnon laadut ja kohoaa välittömästi yliaistilliselle tasolle [brahma-bhūta].” Paitsi että hänestä tulee brāhmaṇa, hän on bhakti-yogan täydellisenä harjoittajana jo saavuttanut korkeimman yliaistillisen tason.

Stereotyyppinen, virheellinen ajatus, että vain brāhmaṇa-perheen jälkeläinen voi olla brāhmaṇa, on tuhonnut veda-kulttuurin, mutta nyt me palautamme sen oikean ymmärryksen, että täydellistymän saavuttaminen koskee jokaista. Herra Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa (9.32):

”Oi Pṛthān poika, Minuun turvautuneet, olivatpa he alhaissyntyisiä, naisia, vaiśyoja tai śūdria, saavuttavat korkeimman päämäärän.” Vaikka naisia, śūdria ja vaiśyoja pidetään tavallisesti alempaan luokkaan kuuluvina, tuollaiset määritelmät eivät enää koske heitä, kun heistä on tullut Herran palvojia. Naisia, śūdria ja vaiśyoja pidetään vähempiälyisinä, mutta jos ihminen on tietoinen Kṛṣṇasta, hän on kaikkein älykkäin, aivan kuten Caitanya-caritāmṛtassa sanotaan (kṛṣṇa yei bhaje sei baḍa catura). Ja Caitanya Mahāprabhu sanoo:

”Kaikkien ympäri maailmankaikkeutta vaeltavien elävien olentojen joukossa hyvin onnekas on hän, joka henkisen opettajan ja Kṛṣṇan armosta saa antaumuksellisen palvelemisen siemenen.” (Cc. Madhya 19.151) Kṛṣṇa-tietoisuus -liike ei koostu epäonnekkaista, viheliäisistä ihmisistä. Ei. Se koostuu kaikkein onnekkaimmista. Kṛṣṇasta tietoinen on kaikkein onnekkain, sillä hän on löytänyt tavan tehdä elämästään täydellisen. Kṛṣṇasta tietoinen ihminen, joka hoitaa velvollisuutensa hyvin, on kaikkein onnekkain ja täydellisin. Tämän toteaa tässä nöyrästi Kuntīdevī.

Vaikka Kuntī oli nainen, hän oli myös bhakta. Hän ei ollut mikään tavallinen vähempiälyinen nainen vaan kaikkein älykkäin, sillä hän tunnusti Kṛṣṇan Jumaluuden Ylimmäksi Persoonallisuudeksi. ”Kṛṣṇa on tullut luokseni osoittamaan kunnioitustaan veljenpoikanani, mutta Hän on Jumaluuden Ylin Persoonallisuus.” Kuntī sanoo edellisessä säkeessä: alakṣyaṁ sarva-bhūtānām antar bahir avasthitam. ”Tavalliset ihmiset eivät näe Sinua, vaikka Sinä olet kaikkialla, sisä- ja ulkopuolella.” Toisessa säkeessä hän sanoo myös: na lakṣyase mūḍha-dṛśā. ”Typerykset ja lurjukset eivät näe Sinua.” Tämä viittaa siihen, että Kuntī pystyi näkemään Kṛṣṇan. Ellei Kuntī olisi nähnyt Kṛṣṇaa Kṛṣṇana, miksi Kuntī olisi sanonut: na lakṣyase mūḍha- dṛśā? Kuntī sanoi myös: prakṛteḥ param. ”Olet yliaistillisessa asemassa aineelliseen luomukseen nähden.”

Myös tässä säkeessä Kuntī puhuu hyvin nöyrästi. Nöyryys on hyvä ominaisuus antaumuksellisessa palvelussa. Siksi Śrī Kṛṣṇa Caitanya Mahāprabhu opettaa meitä: tṛnād api sunīcena taror api sahiṣṇunā. ”Ihmisen on oltava kärsivällisempi kuin puu ja nöyrempi kuin ruohonkorsi edistyäkseen henkisessä elämässä.” Tämä on tarpeen, sillä aineellisessa maailmassa joudutaan kokemaan monia häiriöitä, aivan kuin valtamerellä purjehdittaessa. Olosuhteet valtamerellä eivät ole rauhalliset; suurinkin alus keinahtelee ja joka hetki hyökyaallot voivat lyödä sen yli. Aineellisessa maailmassa voimme aina odottaa vaaroja; täällä ei voi odottaa kokevansa rauhallista elämää. Śāstroissa, Veda- kirjoissa, sanotaan: padaṁ padaṁ yad vipadām (Śrīmad-Bhāgavatam 10.14.58): ”Vaara uhkaa joka askeleella.” Jos ihmisestä tulee Herran palvoja, silloin hän voi välttää vaarat (māyām etāṁ taranti te).

Harhaanjohtava aineellinen energia, māyā, aiheuttaa alussa paljon häiriöitä, kun ihmisestä tulee Kṛṣṇa-tietoinen. Māyā haluaa koetella meitä nähdäkseen kuinka järkähtämätöntä Kṛṣṇa- tietoisuutemme on. Koska māyā on myös Kṛṣṇan palvelija, hän ei anna kenenkään häiritä Kṛṣṇaa. Siksi māyā koettelee meitä ankarasti nähdäkseen, olemmeko ryhtyneet Kṛṣṇa-tietoisuuteen häiritäksemme Kṛṣṇaa vai olemmeko vilpittömiä. Se on māyān tehtävä. Alussa tulemme siis kokemaan māyān asettamat koettelemukset ja joudumme kärsimään monista häiriöistä edetessämme Kṛṣṇa-tietoisuudessa. Mutta jos noudatamme sääntöjä ja määräyksiä ja mietiskelemme mahā-mantraa ohjeiden mukaan, tulemme pysymään vakaina. Jos laiminlyömme nämä periaatteet, māyā tulee saamaan meistä otteen välittömästi. Māyā on aina valmiina. Olemme keskellä valtamerta, jossa voimme joutua koska tahansa vaikeuksiin. Kaikissa olosuhteissa häiriintymätöntä kutsutaan nimellä paramahaṁsa.

Kuntīdevī sanoo: tathā paramahaṁsānām. ”Paramahaṁsojen on määrä ymmärtää Sinut.” Sana parama tarkoittaa ”ylintä” ja haṁsa tarkoittaa ”joutsenta”. Paramahaṁsa tarkoittaa siis ”täydellistä joutsenta”. Jos joutsenelle annetaan veteen sekoitettua maitoa, se juo vain maidon ja jättää veden. Aineelliseen maailmaan sisältyy kaksi luontoa, ylempi ja alempi luonto. Ylempi luonto tarkoittaa henkistä elämää ja alempi aineellista elämää. Niinpä maailman aineellisesta puolesta luopuvaa ja henkisen puolen hyväksyjää, kutsutaan paramahaṁsaksi.

Kehon toiminnat johtuvat henkisestä sielusta kehon sisällä. Se on tosiasia. Keho on vain ulkoinen vaate. Vastaavasti Kṛṣṇa on kaiken toiminnan varsinainen keskipiste ja se joka tietää tämän, on paramahaṁsa. Bhakti-yoga on tarkoitettu paramahaṁsalle eli hänelle, joka tietää Kṛṣṇan olevan kaiken keskipiste. Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa: ahaṁ sarvasya prabhavo mattaḥ sarvaṁ pravartate. ”Minä olen kaiken alkulähde; kaikkeus virtaa Minusta.” Se joka käytännössä, eikä vain teoreettisesti, tietää Kṛṣṇan olevan kaikkien syiden perussyy, ja on siitä vakuuttunut, on paramahaṁsa.

Kuntīdevī sanoo: ”Sinut on tarkoitettu paramahaṁsoille, ei lurjuksille ja typeryksille. Sinut on tarkoitettu paramahaṁsoille ja muneille.” Sana munīnām viittaa pohdiskeleviin tai järkeileviin ja sana amalātmanām viittaa niihin, joilla ei ole mitään likaisia asioita sydämessään. Aineellisen ihmisen sydän on täynnä likaa. Mitä tuo lika on? Himoa ja ahneutta. Kaikki aineellismieliset ihmiset ovat himokkaita ja ahneita ja siksi heidän sydämensä on täynnä likaa, mutta amalātmanām viittaa heihin, joissa ei ole näitä epäpuhtauksia.

Bhakti-yoga on tarkoitettu puhdassydämisille, ei himokkaille ja ahneille. Tietysti heidän laisensa voivat myös yrittää edistyä ja he edistyvätkin vähitellen, mutta himoa ja ahneutta ei ole enää silloin, kun on sijoituttu bhakti-yogaan. Viraktir anyatra ca (Śrīmad-Bhāgavatam 11.2.42). Kun ihminen on vapautunut himokkaista toiveista ja ahneudesta, hän on sijoittunut bhakti-yogaan ja on itse asiassa paramahaṁsa. Kuntīdevī myöntää nöyrästi: ”Sinut on tarkoitettu paramahaṁsoille ja muneille, niille jotka ovat puhdassydämisiä ja harjoittavat bhakti-yogaa. Mutta keitä me olemme? Me olemme naisia, alempaa luokkaa. Kuinka me voimme ymmärtää Sinut?” Vaikka hän ymmärtää kaiken, hän asettuu silti tavallisen naisen asemaan ja sanoo: ”Kuinka me voimme ymmärtää Sinut?” Tämä on nöyryyttä.