6

Kṛṣṇan äiti Devakī, joka oli kuningas Kaṁsan sisar, teljettiin miehensä Vasudevan kanssa vankilaan, koska kateellinen kuningas pelkäsi Devakīn kahdeksannen lapsen, Kṛṣṇan, tappavan hänet. Kuningas Kaṁsa murhasi kaikki Devakīlle ennen Kṛṣṇaa syntyneet lapset, mutta Kṛṣṇa pelastui, sillä Hänet vietiin heti syntymän jälkeen Nanda Mahārājan, tulevan kasvatusisänsä, kotiin. Myös Kuntīdevī pelastui lapsineen monista vaaroista. Herra Kṛṣṇa oli Kuntīdevīlle huomattavasti suosiollisempi kuin Devakīlle, sillä Hän pelasti kaikki Kuntīdevīn lapset, kun taas Devakīn toiset lapset menehtyivät. Tämä johtui siitä, että Devakīn aviomies Vasudeva oli elossa, kun taas Kuntī oli leski, eikä hänellä ollut ketään muuta auttajaa kuin Kṛṣṇa. Voidaan siis tehdä se johtopäätös, että Kṛṣṇa osoittaa armoaan eniten suurimmassa vaarassa olevalle bhaktalleen. Joskus Hän asettaa Itse palvojansa vaaraan, sillä avuttomassa tilassa bhakta kiintyy Herraan yhä voimakkaammin, ja mitä enemmän bhaktan kiintymys kasvaa, sitä menestyneempi hänestä tulee.

Devakī, Herran palvoja, josta tuli Kṛṣṇan äiti, ei ollut tavallinen nainen. Kenen on mahdollista tulla Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden äidiksi? Kṛṣṇa suostuu vain kaikkein edistyneimmän palvojansa pojaksi. Edellisessä elämässään Devakī ja hänen miehensä harjoittivat ankaraa askeesia ja kun Kṛṣṇa ilmestyi suomaan heille siunauksen, he pyysivät saavansa Jumalan kaltaisen pojan. Kuka voi olla Jumalan kaltainen? Se ei ole mahdollista. Jumala on asamaurdhva. Kukaan ei voi olla samanveroinen tai Häntä mahtavampi. Kilpailua ei ole. Kukaan ei voi sanoa: ”Minä olen Jumala, sinä olet Jumala, hän on Jumala, me kaikki olemme Jumala.” Ei. Se joka sanoo näin, on koira, eikä Jumala, sillä Jumala on suuri eikä Hänellä ole kilpailijoita. Kukaan ei ole Hänen kanssaan tasavertainen; jokainen on Häntä alhaisempi. Ekale īśvara kṛṣṇa āra saba bhṛtya. Ainut korkein on Kṛṣṇa, Jumala, ja muut ovat Hänen palvelijoitaan, niin suuret puolijumalat, kuten Brahmā, Viṣṇu ja Śiva, kuin kaikki muutkin. Śiva-virinci-nutam. Śāstroissa eli Veda- kirjoituksissa sanotaan, että Herra Kṛṣṇalle osoittavat kunnioitustaan niin Herra Śiva kuin Herra Brahmākin, ylimmät puolijumalat.

Ihmisten yläpuolella ovat puolijumalat. Aivan kuten me ihmiset olemme eläimiä ylempänä, ovat puolijumalat meidän yläpuolellamme. Tärkeimmät heistä ovat Brahmā ja Śiva. Brahmā on maailmankaikkeuden luoja, Śiva on sen tuhoaja ja Viṣṇu, joka on Kṛṣṇa, on sen ylläpitäjä. Aineellisen maailmankaikkeuden ylläpitoon vaikuttavat kolme guṇaa eli aineellisen luonnon laatua: sattva-guṇa (hyvyys), rajo-guṇa (kiihkeys) ja tamo-guṇa (tietämättömyys). Herra Viṣṇu, Herra Brahmā ja Herra Śiva ovat kukin ottaneet huolehtiakseen yhden näistä laaduista – Herra Viṣṇu sattva-guṇan, Herra Brahmā rajo-guṇan ja Herra Śiva tamo-guṇan. Guṇat eivät kuitenkaan hallitse heitä, kuten vankilanjohtajakaan ei ole vanki vaan viranhaltija. Vastaavasti Herra Śiva, Herra Viṣṇu ja Herra Brahmā hallitsevat kolmea guṇaa, eivätkä ole niiden hallinnassa.

Heidän yläpuolellaan kaikkein korkeimpana hallitsijana on Kṛṣṇa, joka tunnetaan nimellä Hṛṣīkeśa. Sana hṛṣīka tarkoittaa ”aisteja”. Me nautimme aisteistamme, mutta viime kädessä niitä hallitsee Kṛṣṇa. Ajatellaanpa kättäni. ”Tässä on minun käteni. Voin käyttää nyrkkiäni”, minä väitän. Olen hyvin ylpeä, mutta en ole hallitsija; hallitsija on Kṛṣṇa, sillä jos Hän vetää pois voiman kädestäni, käteni halvaantuu. Vaikka väitän, että ”tämä on minun käteni, minä käytän sitä”, en voi tehdä mitään, jos käsi halvaantuu. Minun on siis ymmärrettävä, että vaikka minä Kṛṣṇan armosta omistan tämän käden, en ole sen hallitsija. Tämä on Kṛṣṇa-tietoisuutta.

Järkevä ihminen ajattelee, että jos hänen kätensä loppujen lopuksi on Kṛṣṇan hallinnassa, silloinhan se on tarkoitettu Kṛṣṇan käyttöön. Se on järkevästi ajateltu. Minä väitän, että tässä on minun käteni, tässä on minun jalkani, tässä on minun korvani. Lapsikin puhuu tähän tapaan. Jos kysymme lapselta, että mikä tämä on, lapsi sanoo: ”Se on minun käteni.” Väitämme mitä tahansa, mutta kyseessä ei ole meidän kätemme; käsi on annettu meille. ”Ota tämä käsi käyttöösi.” Se on Kṛṣṇan antama lahja ja siksi järkevä ihminen ajattelee aina, että mitä tahansa hän omistaa, alkaen kehostaan ja aisteistaan, mikään ei itse asiassa kuulu hänelle. Minulle on annettu kaikki tämä käyttööni ja jos kaikki pohjimmiltaan kuuluu Kṛṣṇalle, miksi en käyttäisi sitä kaikkea Kṛṣṇan hyväksi. Tällainen ajattelutapa on hyvin älykästä ja se on merkki Kṛṣṇa-tietoisuudesta.

Itsekukin on osanen Kṛṣṇaa (mamaivāṁśo jīva-loke jīva- bhūtaḥ) ja siksi jokaisen aistit kuuluvat Kṛṣṇalle. Kun käytämme aistejamme Kṛṣṇan palvelemiseen, saavutamme elämän täydellistymän. Hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanaṁ bhaktir ucyate. Kun aisteillamme (hṛṣīkeṇa) palvelemme Hṛṣīkeśaa, todellista aistien hallitsijaa, tuota palvelua kutsutaan bhaktiksi. Tämä on hyvin yksinkertainen bhaktin määritelmä. Hṛṣīkeśa-sevanam eikä hṛṣīka-sevanam – palvelua aistien ylimmälle hallitsijalle, ei aisteille itselleen. Kun käytämme aistejamme omaan nautintoon, olemme māyāssa eli harhan vallassa, mutta kun käytämme aistejamme aistien hallitsijan, Hṛsīkeśan, nautinnoksi, tuo palvelu on bhaktia.

Aineellisessa maailmassa elävät olennot käyttävät yleensä aistejaan aistinautintoon, mikä on māyaa eli harhaa ja aiheuttaa kahliutumisen. Kun ihmisestä tulee Kṛṣṇa-tietoinen, kun hän puhdistuu ja ymmärtää, että aisteja onkin tarkoitus käyttää Kṛṣṇan tyydyttämiseen, silloin hän vapautuu (mukta-puruṣa).

”Ihminen joka palvelee Kṛṣṇaa käyttäen kehoaan, mieltään, älykkyyttään ja sanojaan, on vapautunut jo täällä aineellisessa maailmassa eläessään.” Ihmisen on lopulta ymmärrettävä, että hänen aistinsa on tarkoitetut palvelemaan aistien herraa, Hṛṣīkeśaa. Aistien valtias oleskelee jokaisen sydämessä. Bhagavad- gītāssa (15.15) Herra sanoo: sarvasya cāhaṁ hṛdi sanniviṣṭo. ”Minä asun jokaisen sydämessä.” Mattaḥ smṛtir jnānam apohanaṁ ca. ”Ja Minulta tulevat muisti, tieto ja unohdus.”

Kṛṣṇa on ystävällinen ja antaa meille mahdollisuuden käyttää aistejamme siten kuin haluamme. Aistit eivät ole meidän; ne ovat Kṛṣṇan, mutta Hän antaa meille tilaisuuden käyttää niitä toiveidemme mukaan. Jokaisella meistä on kieli. Entä jos haluaisimme maistaa ulostetta? Me voimme sanoa: ”Kṛṣṇa minä haluan maistaa ulostetta”. Ja Kṛṣṇa vastaa: ”Ole hyvä, tässä saat käyttöösi sian ruumiin, jotta voit syödä ulosteita.” Aistien hallitsija on paikalla – Kṛṣṇa. Hän voi antaa meille sopivan kehon ja muistuttaa meitä: ”Hyvä elävä olento, halusit syödä ulostetta. Nyt sinulla on siihen sopiva keho.” Vastaavasti jos joku haluaisi olla puolijumala, Kṛṣṇa antaa hänelle siihen mahdollisuuden. Elämänmuotoja on 8 400 000 ja jos elävä olento haluaa käyttää aisteja jossain niistä, Kṛṣṇa antaa mahdollisuuden. ”Ole hyvä, tässä on ruumis jota toivoit. Ota se.” Mutta jossain vaiheessa ihminen alkaa raivostua käyttäessään aistejaan, lopulta hänestä tulee mieletön. Siksi Kṛṣṇa sanoo: sarva-dharmān parityajya mām ekaṁ śaraṇaṁ vraja. ”Älä toimi näin. Aistisi on tarkoitettu Minun palvelukseeni. Käytät niitä väärin ja siksi jäät loukkoon aineellisiin ruumiisiin. Luovu tuosta aistinautiskelusta ja antaudu Minulle. Silloin olet turvassa pitkäveteiseltä, aineellisten ruumiiden hyväksymiseltä, joka jatkuu perä perään samanlaisena aineellisessa olemassaolossa.” Tämä on Kṛṣṇa-tietoisuutta.

Aistimme ovat tällä hetkellä epäpuhtaat. Ajattelette olevanne amerikkalaisia, joten aistejanne on käytettävä tämän maan palvelemiseen, yhteiskuntanne palvelemiseen, kansanne palvelemiseen. Tai joku muu ajattelee olevansa intialainen ja että hänen aistinsa ovat intialaiset, ja siksi niitä on käytettävä Intian hyväksi. Tietämättömänä ihminen ei tiedä aistiensa kuuluvan Kṛṣṇalle. Sen sijaan hän ajattelee, että hänellä on amerikkalaiset aistit, intialaiset aistit tai afrikkalaiset aistit. Tämä on māyaa, harhaa. Aineellisessa elämässä aisteja määrittelevät sanat kuten amerikkalainen, intialainen tai afrikkalainen, mutta sitten kun määritelmät eivät enää likaa aistejamme (sarvopādhi- vinirmuktam), bhakti alkaa.

On typerää ajatella, että koska olen amerikkalainen, miksi minun pitäisi ryhtyä palvomaan hindujen jumalia. Jos ajattelemme: minä olen muslimi, minä olen kristitty tai minä olen hindu, olemme harhan vallassa. Meidän on puhdistettava aistimme, jotta ymmärtäisimme olevamme henkisiä sieluja ja että ylin sielu on Kṛṣṇa. Minä olen osanen Kṛṣṇasta ja siksi velvollisuuteni on palvella Kṛṣṇaa. Kun ajattelemme näin, meistä tulee heti vapaita. Silloin ihminen ei ole enää amerikkalainen, intialainen, afrikkalainen, sitä tai tätä. Silloin ihminen on Kṛṣṇaistunut eli Kṛṣṇa-tietoinen. Juuri sitä tarvitaan. Siksi Kuntīdevī sanoo: ”Rakas Kṛṣṇani, Hṛṣīkeśa, Sinä olet aistien valtias.”

Aistityydytyksen vuoksi olemme vajonneet aineelliseen olotilaan ja kärsimme erilaisissa elämänoloissa. Koska tämä on aineellinen maailma, jopa Kṛṣṇan äiti joutui kärsimään. Devakī oli edistynyt niin pitkälle, että hänestä tuli Kṛṣṇan äiti. Kuitenkin hän joutui kärsimään veljensä Kaṁsan aiheuttamista vaikeuksista. Tällainen on aineellisen maailman luonne. Maailmassamme elävät olennot ovat niin kateellisia, että jos heidän oma etunsa ei toteudu, he ovat valmiit aiheuttamaan toisille hankaluuksia, vaikka kyseessä olisivat lähisukulaiset.

Sana khala tarkoittaa ”kateellista”. Aineellinen maailma on kateuden paikka. Minä kadehdin sinua ja sinä minua. Kṛṣṇa- tietoisuus -liike on tarkoitettu niille, jotka eivät enää kadehdi. Kateudesta eroon pääseminen tekee ihmisestä täydellisen. Dharmaḥ projjhita-kaitavo ’tra paramo nirmatsarāṇāṁ satām (Śrīmad-Bhāgavatam 1.1.2). Kateelliset ovat aineellisessa maailmassa, ja ne jotka eivät kadehdi, ovat henkisessä maailmassa. Siten voimme testata itseämme. Jos olemme kateellisia ystävillemme ja läheisille, olemme aineellisessa maailmassa. Ja jos emme ole kateellisia, olemme henkisessä maailmassa. Henkinen edistyksemme ei ole arvoitus. Voimme testata itsemme. Bhaktiḥ pareśānubhavo viraktir anyatra ca (Śrīmad-Bhāgavatam 11.2.42). Kun syömme, tunnemme kyllä kun nälkämme katoaa. Meidän ei tarvitse saada siitä todistusta keneltäkään. Samoin voimme testata, olemmeko aineellisessa vai henkisessä maailmassa. Jos olemme kateellisia, olemme aineellisessa maailmassa ja jos emme ole kateellisia, olemme henkisessä maailmassa.

Ilman kateutta Kṛṣṇaa voidaan palvella hienosti. Kateus alkaa kateellisuudesta Kṛṣṇalle. Jotkut filosofit sanovat: ”Miksi Kṛṣṇan pitäisi olla Jumala? Minäkin olen Jumala.” Se on aineellisen elämän alku, kateellisuus Kṛṣṇalle. He ajattelevat: Miksi Kṛṣṇa saa nauttia? Minunkin on saatava nauttia. Miksi Kṛṣṇa saa nauttia gopeista? Minä haluan tulla Kṛṣṇaksi ja kerätä joukon gopeja ympärilleni. Se on māyaa. Nauttija ei voi olla kukaan muu kuin Kṛṣṇa. Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa: bhoktāram yajna. ”Minä olen ainut nauttija.” Jos annamme aiheen Kṛṣṇan nautintoon, saavutamme elämän täydellistymän. Jos haluamme matkia Kṛṣṇaa ja ajattelemme, että minä haluan tulla Jumalaksi ja nauttia kuten Hän, silloin olemme māyāssa. Luonnollinen asemamme on järjestää nautintoa Kṛṣṇalle. Henkisessä maailmassa Kṛṣṇa nauttii ja gopit, ylimaalliset paimenneidot, antavat aiheen Kṛṣṇan nautintoon. Se on bhaktia.

Bhakti on suhde isännän ja palvelijan välillä. Palvelijan on palveltava isäntäänsä ja isäntä järjestää sen mitä palvelija tarvitsee.

Veda-kirjallisuus kertoo, että Kṛṣṇa pystyy järjestämään kaiken välttämättömän. Pulaa tai taloudellisia ongelmia ei ole. Meidän tulee vain pyrkiä palvelemaan Kṛṣṇaa ja silloin kaikesta tulee täydellistä.

Jos Kṛṣṇa niin haluaa, kaikkea on runsaasti tarjolla. Amerikassa on runsaasti kaikkea mitä tarvitaan, vaikka muualla niin ei ehkä ole. Kun olin esimerkiksi Sveitsissä, sain nähdä, että kaikki oli tuotettu ulkomailta. Ainut mitä oli omasta takaa, oli lumi. Tämä kaikki on Kṛṣṇan hallinnassa. Kun ihmisestä tulee Kṛṣṇan palvoja, hän saa runsaasti ruokaa, ja jos ihmisestä ei tule Kṛṣṇan palvojaa, kaikki peittyy lumeen. Kaikki on Kṛṣṇan hallinnassa, joten mitään pulaa ei ole. Ainut mistä on pulaa, on Kṛṣṇa-tietoisuus.

Maailma on täynnä vaaroja. Kuntīdevī sanoo: ”Koska Devakī on Sinun palvojasi, pelastit hänet kärsimyksistä, joita kateellinen veli hänelle aiheutti.” Heti kun Devakīn veli kuuli, että hänen sisarensa kahdeksas poika tappaisi hänet, hän oli valmis siinä paikassa surmaamaan sisarensa. Devakīn aviomies sai hänet rauhoittumaan. Aviomiehen velvollisuus on suojella vaimoaan ja siksi Devakīn aviomies sanoi: ”Rakas veli, miksi olet kateellinen sisarellesi? Ei sisaresi sinua tapa vaan hänen poikansa. Minä luovutan sinulle jokaisen poikamme ja voit tehdä heidän kanssaan mitä haluat. Miksi tappaisit tämän viattoman, vastavihityn neidon? Hän on pikkusisaresi ja sinun tulee suojella häntä, aivan kuin suojelisit omaa tytärtäsi.” Näin hän rauhoitteli Kaṁsaa, joka uskoi, että Vasudeva tosiaan luovuttaisi hänelle kaikki poikansa, jotta Kaṁsa voisi niin halutessaan surmata lapset. Vasudeva ajatteli pelastaa senhetkisen tilanteen. Ehkä Kaṁsa, sitten kun hän saisi sisarenpojan, olisi jo unohtanut kateutensa. Mutta Kaṁsa ei unohtanut. Sen sijaan hän piti Devakīa ja Vasudevaa vankeina pitkän aikaa (aticiram) ja tappoi kaikki heidän lapsensa. Lopulta Kṛṣṇa ilmestyi ja pelasti Vasudevan ja Devakīn.

Niinpä meidän on turvauduttava Kṛṣṇaan kuten Devakī ja Vasudeva. Kuntīn jäätyä leskeksi kateellinen Dhṛtarāṣṭra suunnitteli hänen poikiensa, viiden Pāṇḍavan, tappamista. Dhṛtarastra ajatteli: En voinut periä kruunua, koska synnyin sokeana, ja nuorempi veljeni sai sen. Nyt hän on kuollut, joten poikani voisivat nousta valtaistuimelle. Tällaista on aineellinen laskelmointi. Ihminen ajattelee olevansa onnellinen, poikiensa olevan onnellisia, yhteiskuntansa olevan onnellinen ja kansansa olevan onnellinen. Se on laajentunutta itsekkyyttä. Kukaan ei ajattele Kṛṣṇaa tai Kṛṣṇan onnea. Kaikki ajattelevat vain itseään. Kuinka minä voin tulla onnelliseksi? Kuinka lapseni, yhteisöni, sukuni ja kansani voivat tulla onnellisiksi? Kaikkialla me kohtaamme tällaista. Jokainen kamppailee olemassaolostaan, ajattelematta kuinka Kṛṣṇa voisi olla onnellinen. Kṛṣṇa-tietoisuus on erittäin ylevää. Meidän tulee ymmärtää se Śrīmad-Bhāgavatamista ja Bhagavad-gītāsta sekä käyttää aistimme aistien valtiaan palvelukseen (hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanam). Silloin meistä tulee onnellisia.