13

Korkeimman Herran yliaistilliset leikit ovat paitsi hyvin hämmentäviä myös näennäisesti ristiriitaisia. Hänen ylimaalliset leikkinsä ovat toisin sanoen ihmisten rajoittuneen ajattelukyvyn ulottumattomissa. Korkein Herra vallitsee kaikkialla ja läpitunkee kaiken Ylisieluna, mutta silti Hän ilmestyy eläinten keskuuteen villisikana, ihmisten keskuuteen esimerkiksi Rāmana ja Kṛṣṇana, ṛṣien keskuuteen Nārāyaṇana ja vesieläinten joukkoon kalana. Siitä huolimatta sanotaan, että Korkein Herra on syntymätön eikä Hänellä ole mitään tehtävää. Śruti-mantroissa sanotaan, että Korkeimmalla Brahmanilla ei ole mitään tehtävää. Kukaan ei ole Hänen vertaisensa eikä kukaan ole Häntä mahtavampi. Hänen ylimaalliset energiansa ovat monimuotoiset ja Hän aikaansaa kaiken täydellisesti oman sisäisen tietonsa, mahtinsa ja toimintansa ansiosta. Kaikki nämä ominaisuudet osoittavat ilmiselvästi, että Herran toimet, muodot ja teot ovat meidän rajallisen käsityskykymme ulottumattomissa ja että käsittämättömän mahdilliselle Herralle mikään ei ole mahdotonta. Kukaan ei voi siksi tarkalleen arvioida, minkälainen Jumala oikein on; kaikki Jumalan teot ovat tavalliselle ihmiselle arvoituksellisia. Jumalaa ei voida ymmärtää Vedojen tiedon avulla, mutta Hänen puhtaat palvojansa voivat ymmärtää Hänet helposti, sillä heillä on Häneen hyvin läheinen suhde. Kṛṣṇa-bhaktat tietävät, että vaikka Hän ilmestyy eläinten keskuuteen, Hän ei ole eläin, ihminen, ṛṣi eikä kala. Hän on ikuisesti ja kaikissa olosuhteissa Korkein Herra.

Kuntī puhuttelee Kṛṣṇaa sanalla viśvātman, mikä merkitsee ”maailmankaikkeuden elinvoimaa”. Kaikilla on kehossaan elinvoimaa. Tuo elinvoima on ātma eli elävä olento, sielu. Keho elää ja toimii, koska elinvoima eli sielu on siinä läsnä. On olemassa myös ylin elinvoima. Ylin elinvoima on Kṛṣṇa, Jumaluuden Ylin Persoonallisuus. Kuinka voidaan sanoa, että Hän olisi syntynyt? Bhagavad-gītāssa (4.9) Herra sanoo:

”Se joka tietää ilmestymiseni ja tekojeni ylimaallisen luonteen, ei enää ruumiinsa jätettyään synny tänne aineelliseen maailmaan vaan saavuttaa Minun ikuisen asuinsijani, oi Arjuna.”

Tässä säkeessä sana divyam osoittaa erityisesti Herran ilmestymisen ja tekojen henkisyyttä. Toisessa kohdassa Bhagavad-gītaa sanotaan: ajo ’pi sann avyayātma. Sana aja tarkoittaa ”syntymätöntä” ja avyayātma tarkoittaa ”tuhoutumatonta”. Tämä on Kṛṣṇalle ominaista. Kuntīdevī kuvailee rukouksissaan edelleen Kṛṣṇan ylimaallisia ominaisuuksia.

Rukoustensa alussa Kuntīdevī sanoi Herralle: ”Sinä olet sekä sisä- että ulkopuolella, mutta kuitenkin näkymättömissä.” Kṛṣṇa on jokaisen sydämessä (īśvaraḥ sarva-bhūtānāṁ hṛd-deśe arjuna tiṣṭhati, sarvasya cāhaṁ hṛdi sanniviṣṭaḥ). Hän on todellakin kaikessa, jopa atomeissa (aṇḍāntara-stha-paramāṇu- cayāntara-stham). Kṛṣṇa on sekä sisä- että ulkopuolella. Kṛṣṇa näytti Arjunalle ulkoisen olemuksensa piirteen viśva-rūpan eli jättiläismäisen kosmisen ilmentymän.

Kṛṣṇan ulkoista kehoa kuvaillaan Śrīmad-Bhāgavatamissa. Siinä kukkulat ja vuoret kuvataan Herran luiksi. Valtamerten kuvaillaan olevan Herran maailmankaikkeudellisen kehon aukkoja ja se planeetta, joka tunnetaan nimellä Brahmaloka kuvataan Herran kallon ylimmäksi osaksi. Niitä jotka eivät pysty näkemään Herraa, neuvotaan näkemään Hänet tällä tavalla kosmisessa ilmentymässä näiden Veda-kirjallisuudessa annettujen kuvausten avulla.

On olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat Jumalan olevan suuri, mutta he eivät tiedä kuinka suuri ja mahtava Hän on. Ajatellessaan suuruutta, he ajattelevat suuria vuoria, taivasta ja muita planeettoja. Siksi Herraa on kuvailtu näiden aineellisten ilmentymien avulla, jotta niitä ajatellessaan ihminen ajattelisi Herraa. Se on myös tietoisuutta Kṛṣṇasta. Jos ajattelemme, että tuo vuori on Kṛṣṇan luu tai valtava Tyyni valtameri on Kṛṣṇan napa, olemme tietoisia Kṛṣṇasta. Samoin voidaan ajatella puiden ja kasvien olevan Kṛṣṇan ihokarvoja, Brahmalokan olevan Kṛṣṇan päälaki ja Pātālalokan olevan Kṛṣṇan jalkapohjat. Näin Kṛṣṇaa voidaan pitää mahtavaa mahtavampana (mahato mahīyān).

Kṛṣṇan voidaan ajatella olevan myös pienintä pienimmän. Sekin on eräänlaista suuruutta. Kṛṣṇa voi saada aikaan jättiläismäisen kosmoksen ja Hän voi luoda myös pienen hyönteisen. Kirjanlehdellä voi joskus nähdä juoksevan pienen hyönteisen, joka on pistettä pienempi. Kṛṣṇan aikaansaannosta. Aṇor aṇīyān mahato mahīyān (Katha Upaniṣad 1.2.20). Hän voi luoda jotain mikä on mahtavaakin mahtavampaa ja pienintäkin pienempää. Ihmiset ovat rakentaneet 747-lentokoneen, joka heidän omasta mielestään on hyvin suuri. Mutta pystyvätkö he luomaan lehtokoneen, joka olisi pientä lentävää hyönteistä pienempi? Se ei ole mahdollista. Todellinen mahtavuus ei ole yksipuolista. Todellinen mahtavuus on olla mahtavaakin mahtavampi ja pientäkin pienempi.

Nykyihmisten modernit luomukset eivät ole suinkaan kaikkein suurimpia mitä koskaan on luotu. Śrīmad-Bhāgavatamissa kerrotaan, kuinka Kardama Muni, mahtavan tietäjä Kapiladevan poika, loi valtaisan lentoaluksen, joka muistutti kokonaista suurkaupunkia. Aluksella oli tilaa kokonaisille järville, puistoille, kaduille ja rakennuksille ja sillä lennettiin ympäri maailmankaikkeutta. Kardama Muni lensi aluksellaan vaimonsa kanssa ja näytti hänelle kaikki universumin planeetat. Kardama Muni oli mahtava mystikkojoogi ja hänen vaimonsa Devahūti oli kuningas Svāyambhuva Manun tytär. Kardama Muni oli halunnut avioitua ja Devahūti oli sanonut isälleen: ”Rakas isä, haluan mennä naimisiin tuon pyhimyksen kanssa.” Svāyambhuva Manu vei tyttärensä Kardama Munin luokse ja sanoi: ”Pyhimys, tässä on tyttäreni. Ota hänet vaimoksesi.” Devahūti oli kuninkaan tyttärenä tottunut rikkauksiin, mutta kun hän meni naimisiin askeettisen joogin kanssa, hän palveli aviomiestään niin uhrautuvasti, että laihtui ja nääntyi. Vaikka hän eli riittämättömällä ravinnolla, hän teki työtä yötä päivää. Kardama Muni alkoi sääliä vaimoaan. Tämä nainen joka on tullut luokseni, on kuninkaantytär, mutta minun suojeluksessani hänellä ei ole mitään mukavuuksia, joogi ajatteli. Minä haluan tehdä hänen elämästään helpompaa. Hän kysyi vaimoltaan, mikä tekisi tämän elämästä mukavampaa. Nainen toivoo luonnollisesti kaunista kotia, hyvää ruokaa, kauniita vaatteita, hienoja lapsia ja hyvää aviomiestä. Nämä ovat naisten toiveita elämältä. Kardama Muni todisti vaimolleen tämän saaneen parhaan mahdollisen aviomiehen. Joogamahdeillaan Kardama Muni loi vaimolleen valtavan lentoaluksen ja suuren talon palvelijattarineen ja aarteineen. Kardama Muni oli vain ihminen, mutta joogamahdeillaan hän pystyi luomaan ihmeellisiä asioita.

Kṛṣṇa sitävastoin on Yogeśvara, kaikkien joogamahtien valtias. Jo vähäisetkin joogamahdit tekevät meistä huomattavia, mutta Kṛṣṇalla on hallussaan kaikki joogamahdit. Bhagavad- gītāssa sanotaan, että aivan kaikki on siellä, missä on Yogeśvara, Kṛṣṇa, Jumaluuden Ylin Persoonallisuus, kaikkien mystisten mahtien valtias ja Arjuna, joka tunnetaan myös Pārthana eli Dhanur-dharana.

Meidän on muistettava, että jos olemme aina Kṛṣṇan seurassa, saavutamme kaiken täydellisen. Tällä aikakaudella Kṛṣṇa on inkarnoitunut pyhänä nimenä. Kali-kāle nāma-rūpe kṛṣṇa- avatāra (Cc. Ādi. 17.22). Siksi Caitanya Mahāprabhu sanoo:

”Rakas Herrani, olet ystävällisesti suonut minulle seurasi pyhän nimen muodossa ja tuota pyhää nimeä voidaan toistaa missä tahansa tilanteessa.” Hare Kṛṣṇan toistamiselle ei ole mitään ankaria sääntöjä. Hare Kṛṣṇaa voi toistaa missä tahansa. Lapsetkin voivat laulaa ja tanssia. Siinä ei ole mitään vaikeaa. Oppilaamme ottavat helmensä mukaan kävellessään ja toistavat mantraa. Mitä siinä voisi menettää? Siitä saa hyvin paljon, sillä mantraa toistaessaan ihminen seurustelee Kṛṣṇan kanssa henkilökohtaisesti. Entä jos seurustelisimme presidentin kanssa? Olisimme siitä hyvin ylpeitä. ”Olen presidentin seurassa.” Emmekö olisi vieläkin ylpeämpiä, jos olisimme ylimmän presidentin seurassa, joka voi luoda miljoonia tämän maailman presidenttejä? Mantran toistaminen antaa meille siihen mahdollisuuden. Caitanya Mahāprabhu sanoo: etādṛsī tava kṛpā bhagavan mamāpi. ”Rakas Herrani, olet aina ystävällisesti valmis olemaan seurassani.” Durdaivam īdṛśam ihājani nānurāgaḥ. ”Olen kuitenkin niin epäonnekas, että en käytä tilaisuutta hyväkseni.”

Kṛṣṇa-tietoisuus -liike toivoo, että ihmiset toistaisivat Hare Kṛṣṇa -mantraa. Eräässä englanninkielisessä aikakauslehdessä oli sarjakuva, jossa vanha rouva istui miestään vastapäätä ja sanoi miehelleen: ”Chant, chant, chant”. Mies vastaa siihen: ”Can’t, can’t, can’t”. Samalla tavalla mekin vetoamme jokaiseen: ”Laula, laula, laula”, mutta ihmiset toteavat: ”Ei käy, ei käy, ei käy”. Se on heidän kannaltaan hyvin valitettavaa.

Meidän velvollisuutemme on tehdä epäonnekkaista ihmisistä onnekkaita. Se on meidän tehtävämme. Siksi menemme ulos kaduille laulamaan. Vaikka ihmiset sanovat ”ei käy”, me jatkamme laulamista. Se on velvollisuutemme. Jos onnistumme vielä tarjoamaan jollekulle kirjallisuuttamme, hänestä tulee onnekas. Hän olisi voinut tuhlata kovalla työllä ansaitsemansa rahat monella syntisellä ja huonolla tavalla, mutta jos hän ostaa vaikka vain yhden kirjan, riippumatta siitä paljonko hän kirjasta maksaa, hänen rahansa käytetään hyvään tarkoitukseen. Se on kyseisen henkilön Kṛṣṇa-tietoisuuden alku. Koska hän antaa vähän kovalla työllään ansaitsemista rahoista Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeelle, hän hyötyy henkisesti. Hän ei menetä mitään vaan saa henkistä hyötyä. Meidän tehtävämme onkin tavalla tai toisella saattaa ihmiset Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeen yhteyteen, jotta he hyötyisivät henkisesti.

Kun Kṛṣṇa ilmestyi maapallolle, kaikki eivät tienneet, että Hän oli Jumaluuden Ylin Persoonallisuus. Tarpeen vaatiessa Hän näytti olevansa Ylin Jumala, mutta yleensä Hän käyttäytyi kuin tavallinen ihminen. Śrīla Śukadeva Goswāmī paljastaa Kṛṣṇan henkilöllisyyden kuvaillessaan Hänen tekojaan yhtenä paimenpojista. Kuka tämä paimenpoika oikein on? Śrīla Śukadeva Goswāmī sanoo: ithaṁ satāṁ brahma-sukhānubhūtyā. Persoonattomuusfilosofit mietiskelevät persoonatonta Brahmania ja kokevat jonkin verran ylimaallista autuutta, mutta Śrīla Śukadeva Goswāmī osoittaa, että ylimaallisen autuuden lähde on Kṛṣṇa.

Kṛṣṇa on kaiken alkulähde (ahaṁ sarvasya prabhavaḥ) ja siksi sekin ylimaallinen autuus, jota persoonattomuusfilosofit pyrkivät kokemaan mietiskellessään persoonatonta Brahmania, on lähtöisin Kṛṣṇasta. Śrīla Śukadeva Goswāmī sanoo, että tässä on henkilö, joka on brahma-sukhan alkulähde. Brahma-sukha on autuudentunne, jota koetaan Brahmanin oivaltamisesta.

Bhakta on aina valmis palvelemaan Herraa (dāsyaṁ gatānāṁ para-daivatena) kun taas niille jotka ovat harhaanjohtavan energian vallassa, Hän on vain pikkupoika (māyāśritānāṁ nara-dārakeṇa). Ye yathā māṁ prapadyante tāṁs tathaiva bhajāmy aham. Kṛṣṇa kohtelee eläviä olentoja itsekunkin ymmärryksen mukaisesti. Niitä jotka pitävät Häntä tavallisena ihmisenä, Kṛṣṇa kohtelee sen mukaisesti, kun taas Herran palvojat, jotka pitävät Kṛṣṇaa Jumaluuden Ylimpänä Persoonallisuutena, saavat nauttia Hänen seurastaan. Persoonattomuusfilosofien kohde on brahmajyoti eli Korkeimman persoonaton sädehohto, mutta Kṛṣṇa on tuon sädehohdon alkulähde. Kṛṣṇa on siis kaikki (brahmeti paramātmeti bhagavān iti śabdyate).

Paimenpojat saavat leikkiä tämän samaisen Kṛṣṇan kanssa, joka on ylevä Jumaluuden Persoonallisuus. Kuinka he ovat niin onnekkaita, että he voivat leikkiä Hänen kanssaan?

Kṛṣṇan kanssa leikkivät paimenpojat eivät ole keitä tahansa, sillä he ovat saavuttaneet korkeimman täydellistymän voidakseen leikkiä Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden kanssa. Miten he saivat sellaisen aseman? Kṛta-puñjāḥ: monen, monen hurskaan elämän ansiosta. Monien, monien elämien ajan nämä pojat harjoittivat itsekuria ja askeesia saavuttaakseen elämän korkeimman täydellistymän ja nyt heillä on mahdollisuus leikkiä yhdessä Kṛṣṇan kanssa Hänen vertaisenaan. Pojat eivät tiedä, että Kṛṣṇa on Jumaluuden Ylin Persoonallisuus, sillä se on vṛndāvana-līlān luonne. Vṛndāvana-līlā on Kṛṣṇan ajanvieteleikit Vṛndāvanan kylässä.

Paimenpojat eivät tunne Kṛṣṇan henkilöllisyyttä vaan he vain yksinkertaisesti rakastavat Kṛṣṇaa, ja heidän rakkautensa on loputonta. Tämä pätee jokaiseen Vṛndāvanan kylässä. Esimerkiksi Yaśodāmātā ja Nanda Mahārāja, Kṛṣṇan äiti ja isä, rakastavat Kṛṣnaa kuten vanhemmat. Kṛṣṇan ystävät rakastavat Kṛṣṇaa, Kṛṣṇan tyttöystävät rakastavat Kṛṣṇaa, puut rakastavat Kṛṣṇaa, vesi rakastaa Kṛṣṇaa, kukat, lehmät, vasikat – kaikki rakastavat Kṛṣṇaa. Vṛndāvanan elämä on tällaista. Jos me vain opimme rakastamaan Kṛṣṇaa, voimme heti muuttaa tämän maailman Vṛndāvanaksi.

Premā pum-ārtho mahān. Kaiken ydin on Kṛṣṇan rakastamisessa. Ihmiset tavoittelevat yleensä dharmaa, arthaa, kāmaa, mokṣaa – uskontoa, taloudellista kehitystä, aistinautintoa ja vapautusta. Herra Caitanya hylkäsi ne. ”Nämä eivät ole niitä asioita, joihin elämässä tulee pyrkiä”, Hän sanoi. Elämän varsinainen päämäärä on Kṛṣṇan rakastamisessa.

Ihmiselämästä ei tietenkään voida puhua ilman jonkinlaista käsitystä uskonnosta (dharma). Tällä nykyisellä Kalin aikakaudella dharma on lähes olematonta – ei ole mitään uskontoa tai moraalisuutta, eikä hurskaita tekoja – ja siksi vedalaisen arvion mukaan nykyinen ihmiskunta ei koostu ihmisolennoista. Aikoinaan ihmiset välittivät moraalista ja moraalittomuudesta, uskonnosta ja uskonnottomuudesta, mutta Kali-yugan edetessä kaikki se häviää ja ihmiset voivat tehdä huolettomasti mitä tahansa. Śrīmad-Bhāgavatamissa sanotaan, ja se on jo nähtävissä, että Kali-yugan aikana neljä viidesosaa ihmisistä elää syntisesti. Vapaa sukupuolielämä, päihteet, lihansyönti ja uhkapelit ovat syntisen elämän neljä pilaria ja pyydämme, että ihminen aivan ensimmäiseksi murskaa nuo neljä tukipylvästä, jotta syntisyyden katto romahtaisi. Sitten ihminen voi Hare Kṛṣṇaa laulamalla pysytellä ylimaallisessa asemassa. Menetelmä on hyvin yksinkertainen.

Ihminen ei voi oivaltaa Jumalaa, jos hän elää syntisesti. Siksi Kṛṣṇa sanookin:

”Ne harhan kaksinaisuudesta vapautuneet, jotka ovat tehneet edellisissä elämissään hurskaita tekoja ja joiden syntien seuraamukset ovat täysin tuhoutuneet, ryhtyvät palvelemaan Minua päättäväisesti.” (Bhagavad-gītā 7.28)

Sana anta-gatam tarkoittaa ”loppunutta”. Ihminen voi aloittaa antaumuksellisen palvelun, jos hän on lopettanut syntisen elämän. Kuka voi lopettaa syntisen elämän? Ne jotka toimivat jumalallisesti. Ihmisen on oltava toimelias ja jos hän harjoittaa jumalallista toimintaa, hänen syntiset tekonsa luonnollisesti loppuvat. Toisaalta ihmisen tulisi vapaaehtoisesti pyrkiä syntisen elämän pilarien kaatamiseen, ja toisaalta hänen tulisi toimia jumalallisesti.

Jos ihminen ei tee jumalallisia tekoja, hän ei voi päästä vapaaksi syntisistä teoista pelkästään teoreettisen ymmärryksen avulla. Esimerkiksi Amerikan hallitus on käyttänyt tuloksettomasti miljoonia dollareita LSDn ja muiden huumausaineiden vastustustyöhön. Kuinka pelkästään lakeja säätämällä ja luennoimalla ihmiset saataisiin luopumaan huumeista? Se ei onnistu. Ihmisille on annettava parempaa tekemistä ja he luopuvat aivan itsestään huonoista tavoistaan. Me annamme oppilaillemme neuvoksi jättää huumeet ja he luopuvat niistä heti, vaikka viranomaiset ovat siinä epäonnistuneet. Me toimimme käytännöllisesti.

Paraṁ dṛṣṭvā mivartate. Jos ihmiselle ei anneta parempaa tekemistä, hän ei voi luopua huonoista tavoistaan. Se ei onnistu. Meillä on kaksi keinoa – syntisen toiminnan kieltäminen ja hyvien tekojen omaksuminen. Me emme vain kiellä: ei vapaata seksiä, ei päihteitä. Pelkillä kielloilla ei ole merkitystä; on saatava jotain parempaa tilalle, sillä ihmiset haluavat jotain tekemistä. Se johtuu siitä, että olemme eläviä olentoja emmekä mitään kuolleita kiviä. Persoonattomuusfilosofit pyrkivät mietiskelyllä tulemaan kuolleiden kivien kaltaisiksi: ”Yritän nyt ajatella jotakin tyhjää ja persoonatonta.” Mutta kuinka kukaan voi keinotekoisesti tehdä itsensä tyhjäksi? Sydän ja mieli ovat täynnä toimintaa, joten tällaiset keinotekoiset menetelmät eivät auta ihmisiä.

Joogamenetelmät ja mietiskely ovat roistomaisuutta, koska ne eivät anna ihmisille tehtävää. Kṛṣṇa-tietoisuudessa jokaiselle on tarjolla sopivaa tekemistä. Jokainen oppilas herää varhain aamulla palvomaan alttarihahmoja. Palvojat valmistavat hyviä ruokia Kṛṣṇalle, he koristelevat temppelin, tekevät kukkaseppeleitä, toistavat mantraa ja myyvät kirjoja. He ovat toimeliaita ympäri vuorokauden ja siksi he pystyvät luopumaan syntisestä elämästä. Jos lapsi pitää kädessään jotain syötävää ja tarjoamme hänelle jotain maukkaampaa, lapsi heittää kädestään pois pitelemänsä ruoan ja ottaa sen paremman mitä hänelle tarjotaan. Kṛṣṇa-tietoisuudessa me tarjoamme ihmisille parempaa tekemistä, parempaa elämää, paremman filosofian, paremman tietoisuuden – kaikenlaista mikä on parempaa. Antaumuksellisen palvelun harjoittajat pystyvät siksi jättämään syntiset teot ja kohoamaan Kṛṣṇa-tietoisuuteen.

Elävien olentojen kohottamista Kṛṣṇa-tietoisuuteen ei tapahdu pelkästään ihmisyhteisössä vaan myös eläinten keskuudessa. Kaikki elävät olennot ovat osasia Kṛṣṇasta ja koska he mätänevät aineellisessa maailmassa, Kṛṣṇalla on suunnitelma, suuri vapautussuunnitelma, heitä varten. Joskus Hän Itse saapuu maailmaan ja toisinaan Hän lähettää jonkun hyvin luottamuksellisen palvojansa. Joskus Hän antaa neuvoja, kuten esimerkiksi Bhagavad-gītān. Kṛṣṇan inkarnaatio ilmestyy missä tahansa; Hän ilmestyy eläinten, ihmisten, tietäjien ja vesieläinten keskuudessa (tiryaṅ-nṛṣisu yādaḥsu). Kṛṣṇa on esimerkiksi ilmestynyt kalainkarnaationa.

Kṛṣṇan syntymä, ilmestyminen ja katoaminen ovat hämmentäviä (tad atyanta-viḍāmbanam). Me elävät olennot vaellamme ruumiista toiseen, koska luonnonlait niin määräävät, mutta Kṛṣṇa ei ilmesty siksi, että Hänen olisi pakko. Siinä on ero. Lurjukset ajattelevat syntyneensä tähän maailmaan aivan kuten Kṛṣṇakin. ”Niinpä minäkin olen Jumala.” He eivät ymmärrä, että aineellisen luonnon lait pakottavat heidät jälleensyntymään.

Ehkä joku on saanut tilaisuuden syntyä hyvin kauniina maahan, jossa hän voi elää vauraasti ja saada hyvän koulutuksen. Jos ihminen käyttää tilaisuutensa väärin, hän syntyy mielenlaatunsa mukaiseen uuteen aineelliseen ruumiiseen. Vaikka valtiot tarjoavat tasokkaita kouluja ja yliopistoja, sivistysvaltioissa on hippinuoria, jotka ovat niin turhautuneita, että he palvovat sikoja. Jos ihminen suosii sikamaisia ominaisuuksia, hän syntyy siaksi seuraavassa elämässä. Prakṛteḥ kriyamāṇāni guṇaiḥ karmāṇi sarvaśaḥ. Luonto antaa ihmiselle kaikki mahdollisuudet. ”Hyvä herra, sinä voit elää seuraavaksi sikana.” Luonto on järjestetty toimimaan sillä tavalla. Prakṛti eli luonto ilmenee kolmessa ominaislaadussa, ja jos ihminen on yhteydessä johonkin niistä, hän saa seuraavan kehonsa kyseisen laadun mukaisesti.

Kṛṣṇan ilmestymisen ja katoamisen tarkoituksena on saada elävien olentojen sielunvaellus loppumaan ja siksi ihmisen olisi ymmärrettävä Kṛṣṇan ilmestymisen ja katoamisen taustalla oleva suuri suunnitelma. Kṛṣṇa ei ilmesty tänne hetken mielijohteesta. Hänellä on tärkeä suunnitelma, miksi Hän muuten tänne tulisi? Hän haluaa mielellään viedä meidät takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen. Sitä Kṛṣṇa haluaa. Siksi Hän sanoo:

”Luovu kaikista uskonnon eri muodoista ja antaudu Minulle. Minä päästän sinut kaikista syntien vastavaikutuksista. Älä pelkää.” (Bhagavad-gītā 18.66) Jokainen meistä on Kṛṣṇan, Jumalan, lapsi. Ja koska olemme onnettomia omaksuttuamme aineellisen ruumiin joka syntyy, kuolee, vanhenee ja sairastuu, Hän on onnettomampi kuin me itse. Asemamme aineellisessa maailmassa ei ole miellyttävä, mutta olemme sellaisia lurjuksia, että emme välitä tehdä asialle mitään. Yritämme järjestää elämäämme väliaikaisia mukavuuksia ja vähät välitämme todellisista epämukavuuksista, jotka ovat syntymä, kuolema, vanhuus ja sairaus. Tämä on merkki tietämättömyydestä ja tyhmyydestä. Sen vuoksi Kṛṣṇa tulee herättämään meidät tietämättömyydestä ja vie meidät kotiin, takaisin Jumaluuteen.