19

Me emme voi nähdä Korkeinta Herraa Śrī Kṛṣṇaa nykyisillä ehdollistuneilla silmillämme. Nähdäkseen Hänet ihmisen täytyy muuttaa näkemyksensä ja kehittää elämäntapa, joka on täynnä varauksetonta rakkautta Jumalaan. Kun Śrī Kṛṣṇa oli henkilökohtaisesti läsnä maapallolla, kaikki eivät pystyneet näkemään, että Hän oli Jumaluuden Ylin Persoonallisuus. Rāvaṇan, Hiraṇyakaśipun, Kaṁsan, Jarāsandhan ja Śiśupālan kaltaiset materialistit olivat aineellisesti erittäin pitkälle edistyneitä, mutta he eivät kyenneet arvostamaan Herran läsnäoloa. Vaikka Herra siis seisoisi silmiemme edessä, me emme voisi nähdä Häntä, ellei meillä ole siihen vaadittavaa näkökykyä. Tämä tarpeellinen näkökyky voi kehittyä vain antaumuksellisen palvelemisen avulla, ja Jumalan palvelemisen voi aloittaa kuulemalla Herrasta oikeasta lähteestä. Bhagavad-gītā on yksi kaikkein pidetyimmistä kirjoituksista, ja ihmisillä on usein tapana kuunnella, laulaa ja toistaa sitä, mutta vaikka ihmiset tällä tavoin kuuntelevatkin Bhagavad-gītaa, he eivät silti aina onnistu näkemään Herraa kasvoista kasvoihin. Tämä johtuu siitä, että bhakti-yogan ensimmäinen periaate, śravaṇa, on erittäin tärkeä. Jos ihminen kuuntelee oikeata lähdettä, se vaikuttaa häneen hyvin nopeasti. Yleensä ihmiset kuitenkin kuuntelevat auktorisoimattomia henkilöitä, jotka saattavat kyllä akateemiselta kannalta katsottuna olla erittäin oppineita, mutta koska he eivät seuraa antaumuksellisen palvelemisen periaatteita, heidän kuuntelemisensa ei ole hyödyksi. Joskus he jopa tulkitsevat tekstejä omiin tarkoituksiinsa sopivalla tavalla. Ihmisen täytyy siis valita kyvykäs, aito ja vilpitön puhuja ja kuunnella häntä. Kun kuunteleminen tapahtuu oikealla tavalla, myös muut menetelmät täydellistyvät omalla painollaan.

Herralla on monenlaisia yliaistillisia leikkejään, ja jos ihminen oikealla tavalla kuulee mistä tahansa niistä, hän saavuttaa helposti toivotun tuloksen. Śrīmad-Bhāgavatamin alussa kerrotaan Herran kanssakäymisistä Pāṇḍavien kanssa sekä monista muista Hänen yliaistillisista leikeistään, joiden yhteydessä Hän muun muassa taisteli asuroita vastaan. Kymmenennessä laulussa kerrotaan sitten Herran rakastavasta seurustelusta gopī-tyttöjen ja Dvārakāssa asuvien aviovaimojensa kanssa. Koska Herra on absoluuttinen, Hänen jokainen tekonsa on luonteeltaan samalla tavoin absoluuttinen, mutta joskus auktorisoimattomia puhujia kuuntelevat ihmiset ovat kiinnostuneempia Herran kanssakäymisestä gopīen kanssa. Tuollainen taipumus osoittaa, että kuuntelija on himokkaiden tunteiden vallassa, eikä puhdasmielinen puhuja koskaan halua edes kuulla moisista keskusteluista. Ihmisen täytyy kuulla Herrasta aivan Śrīmad-Bhāgavatamin tai muun pyhän kirjoituksen alusta, siten kuulija voi askel askeleelta saavuttaa täydellistymän. Ei pidä luulla, etteikö Herra Kṛṣṇan seurustelu Pāṇḍavien kanssa olisi aivan yhtä tärkeää kuin Hänen seurustelunsa gopīen kanssa. Meidän on muistettava, että Jumala on yliaistillinen kaikkeen maailmalliseen kiintymykseen nähden. Kaikissa edellä mainituissa tapahtumissa Herra Kṛṣṇa on aina sankari ja Hänestä, Hänen palvojistaan ja Häntä vastaan taistelevista kuuleminen edistää ihmisen kehittymistä henkisessä elämässä. Sanotaan, että Vedat, Purāṇat ja muut ilmoituskirjat on annettu meille nimenomaan siksi, että voisimme niiden avulla elvyttää eloon unohtuneen suhteemme Jumalaan. Näiden ilmoituskirjoitusten sanoman kuuleminen on hyvin oleellista.

Edellisissä säkeissä Kuntīdevī on selittänyt, että aineellisessa maailmassa elävät tekevät työtä kuin aasit ja kantavat ylipainavaa taakkaa. Toiveet aistinautinnoista kehittävät työtaakan, joka luo jatkuvasti hankaluuksia. Kṛṣṇa on tullut antamaan keinon, jolla alituisesti vaikeaan elämään saadaan helpotusta.

Uskonto koostuu Jumalan laeista. Ne jotka eivät tiedä sitä, ajattelevat uskonnon tarkoittavan uskomista. Uskontoa ei ole se, että minulla joko on tai ei ole uskoa johonkin, tai että joko uskon tai olen uskomatta sinuun ja päinvastoin. On olemassa sellainenkin uskonnollinen suuntaus, jossa ”ihminen voi luoda oman tiensä”. Yata mata tata patha. ”Se mitä pidät oikeana, on oikein.” Sellainen filosofia on olemassa, mutta se ei ole tieteellistä. Entä jos olisin mielipuoli? Olisiko kaikki mitä ajattelen oikein? Miten se olisi mahdollista? ”Kaksi plus kaksi on neljä” on tiedettä. Jos uskon että kaksi plus kaksi on viisi, tuleeko se toteutumaan? Ei. Jumalan lait ovat olemassa ja kun niistä hairahdutaan, dharmasya glāni, me kärsimme. Me joudumme vaikeuksiin rikkoessamme valtion lakeja; samoin me joudumme vaikeuksiin, jos rikomme Jumalan lakeja.

Kuinka sitten pääsemme eroon vaikeuksista? Kṛṣṇa auttaa meitä antamalla meille bhakti-yogan menetelmän. Kṛṣṇa neuvoo meitä tekemään jotain, ja jos teemme sen, saamme apua. Prahlāda Mahārāja sanoo bhakti-yogan koostuvan yhdeksästä toiminnosta:

Herra Viṣṇun ylimaallisen pyhän nimen, muodon, ominaisuuksien, varustuksen ja leikkien muistaminen sekä niistä laulaminen, Herran lootusjalkojen palveleminen, kunnioittava palvominen, rukoileminen, Herran palvelijaksi antautuminen, Herran pitäminen parhaana ystävänään ja kaiken omistaminen vain Hänelle (toisin sanoen Hänen palvelemisensa keholla, mielellä ja sanoilla), nämä yhdeksän menetelmää ovat puhdasta antaumuksellista palvelua. Elämänsä näillä tavoilla Kṛṣṇan palvelulle omistanutta pidetään kaikkein oppineimpana, sillä hän on saanut täydellistä tietoa.” (Śrīmad-Bhāgavatam 7.5.23-24)

”Kuulemisella” tarkoitetaan jonkun henkilön tekoja, ulkonäköä, ominaisuuksia, seuralaisia ja ystäviä käsittelevien kertomusten kuulemista. Jos haluan kuulla kerrottavan jostakusta, tuon henkilön on täytynyt tehdä jotakin. Kuulemme tarinoita historiasta, ja mitä historia on? Se on eri ihmisten tekoja eri aikakausina. Kun on kyse kuulemisesta, meidän on kysyttävä mistä aiheista meidän olisi kuultava. Śravaṇaṁ kīrtanaṁ viṣṇoḥ. Meidän tulisi kuulla Herra Viṣṇun eli Kṛṣṇan toimista eikä sanomalehtien uutisista. Brahma-jijñāsa. Meidän on kyseltävä ja kuultava Brahmanista, Korkeimmasta. Näin todetaan Vedoissa. Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeessä me kuuntelemme ja laulamme, ja mikä on aihe? Aiheena on Kṛṣṇa. Emme kuuntele talousuutisia emmekä osakekursseja vaan tarinoita Kṛṣṇasta.

Kun on kyse kuulemisesta on oltava myös puhumista ja laulamista. Me puhumme ja laulamme Kṛṣṇasta (śravaṇaṁ kīrtanaṁ viṣṇoḥ). Kun ihminen on hyvä kuulija ja laulaja, seuraava vaihe on smaraṇam eli ajatteleminen ja mietiskely. Sitä mitä olemme sanoneet tai kuulleet, meidän tulisi myöhemmin mietiskellä ja tutkiskella mielessämme. On aloitettava śravaṇamista eli kuulemisesta. Kuinka muuten voitaisiin mietiskellä? Jos ihminen ei tunne mietiskelyn kohdetta, kuinka hän voisi mietiskellä? Siksi on oltava Herra Viṣṇusta kuulemista ja ylistämistä (śravaṇaṁ kīrtanaṁ viṣṇoḥ).

Joogamietiskelyn varsinainen kohde on nelikätinen Viṣṇu- mūrti, joka vallitsee sydämessä. Tämä on oikeaa mietiskelyä. Lurjukset ovat kehitelleet muita menetelmiä, joita he kutsuvat mietiskelyksi, mitä ne eivät tosiasiassa ole. Aistit ovat hyvin rauhattomat, ne vaeltavat mielen avulla sinne tänne. Aṣṭānga- yogalla, jossa harjoitellaan mm. istuma-asentoja ja hengitystä, voidaan hallita aistit ja keskittää mieli Viṣṇun hahmoon. Mielen keskittämistä kutsutaan samādhiksi, mikä on joogan todellinen päämäärä. Aṣṭānga-yogassa pyritään pääsemään smaraṇamiin eli Korkeimman Herran muistamiseen.

Seuraava antaumuksellisen palvelun menetelmä on arcanam, Kṛṣṇan temppelissä alttarihahmon palveleminen.

Kṛṣṇaa ei palvota kerran viikossa tai kerran kuukaudessa. Oikeammin Kṛṣṇaa palvellaan ympäri vuorokauden (nitya). Alttarihahmon vaatteet vaihdetaan joka päivä kerran tai kaksi tai neljä kertaa – niin monta kertaa kuin mahdollista. Siitä käytetään sanaa śṛṅgāra. Kṛṣṇa on kaiken ylellisen nautiskelija ja meidän on annettava Hänelle jotain mistä nauttia. Minä nautin siitä, jos joku antaa minulle uudet vaatteet. ”Nämä uudet vaatteet ovat todella hienot”, minä sanon ja se on nautintoani. Meidän tulisi tähän tapaan antaa Kṛṣṇalle kauniita vaatteita joka päivä. Alttarihahmon vaatteiden on oltava ensiluokkaisia, Hänen ruokansa on oltava ensiluokkaista ja paikan, johon Hänet on sijoitettu, on oltava vähintään ensiluokkainen. Lisäksi temppelin on oltava sädehtivän puhdas. Ihmiset sanovat aina, että Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeen temppelit ovat hyvin puhtaita, ja niiden on oltava hyvin puhtaita. Mitä enemmän palvoja puhdistaa temppeliä, sitä enemmän hän puhdistaa sydäntään. Sellainen on antaumuksellisen palvelun menetelmä. Mitä kauniimmin puemme Kṛṣṇan, sitä tyytyväisempiä itse olemme. Tällä hetkellä näemme vain omat vaatteemme ja arvostamme niitä. ”Kuinka kalliit vaatteet minulla onkaan”, me sanomme ja olemme niistä tyytyväisiä. Kun puemme Kṛṣṇan kauniisti, tunnemme henkistä tyytyväisyyttä.

Henkisen opettajan velvollisuus on asettaa oppilaansa palvelemaan tällä tavoin alttarihahmoja. Sellaiselle gurulle me osoitamme kunnioituksemme.

Sanalla sṛṇvanti Kuntīdevī osoittaa, että tärkein tehtävämme on Kṛṣṇasta kuuleminen. On kuunneltava innokkaasti. Miksi maksamme yliopiston lukukausimaksun? Kuullaksemme. Istumalla luennoilla ja kuuntelemalla oppinutta professoria, saamme tietoa. Siksi bhakta haluaa aina kuulla Kṛṣṇasta. Kṛṣṇa-tietoisuuden harjoittajien ensimmäinen tehtävä on kuuleminen.

Ja kun bhakta on kuunnellut tarkkaan, seuraavaksi hän harjoittaa bhakti-yogaa laulamalla (gāyanti). Liikkeemme lähettiläät matkustavat kaupungista kaupunkiin, kylästä kylään. Miksi? Mikä on heidän tarkoituksensa? Julistaminen, ylistäminen, jotta ihmiset saisivat tilaisuuden kuulla vakavasti tästä filosofiasta (gṛṇanti). Sana abhīkṣṇaśaḥ osoittaa, että tämän toiminnan tulisi olla jatkuvaa, ympärivuorokautista ilman keskeytystä. Caitanya Mahāprābhu suosittelee: kīrtanīyaḥ sadā hariḥ. Ylistämisen tulisi jatkua kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Se on Kṛṣṇa-tietoisen bhaktan tehtävä.

On mahdollista harjoittaa joko kaikkia antaumuksellisen palvelun menetelmiä tai vain yhtä. Jo pelkästään kuuleminen riittää. Parīkṣit Mahārāja ei tehnyt muuta kuin kuunteli Śukadeva Gosvāmīa elämänsä viimeiset seitsemän päivää. Jos ihminen vain kuuntelee, jos hän vain menee temppeliin kuuntelemaan aina kun puhutaan Bhagavad-gītāsta, se riittää. Vaikka et edes ymmärtäisi, jatka kuuntelemista. Mantra, värähtely, auttaa sinua. Kieliopillinen tai teoreettinen ymmärtäminen eivät ole kovin tärkeitä. Ihminen ei ehkä osaa sanskritin kielioppia mutta bhakti onkin apratihatā eli esteetöntä. Mikään ei voi estää bhaktin kehittymistä. Siksi ihmisen tulisi vain hyväksyä Caitanya Mahāprabhun suosittelema kuulemisen menetelmä.

Śrī Caitanya Mahāprabhun isän, Jagannātha Miśran, appi- isä oli Nīlāmbara Cakravarti, joka oli ollut koulutoveri Sārvabhauma Bhaṭṭācāryan kanssa. Kun Caitanya Mahāprabhu oli astunut kieltäymyksen elämänvaiheeseen, Sārvabhauma Bhaṭṭācārya arvosteli häntä. Sārvabhauma Bhaṭṭācārya oli asemansa puolesta verrattavissa Caitanya Mahāprabhun isoisään. Hän sanoi Caitanya Mahāprabhulle: ”Sinä olet vasta kaksikymmentäneljävuotias nuorimies ja olet ryhtynyt sannyāsīksi. Sannyāsa-valan pitäminen on vaikeaa, sillä nuorelle miehelle maailma on täynnä houkutuksia. Sinun on parasta kuunnella Vedānta- sūtraa.” Sārvabhauma Bhaṭṭācārya kuului māyāvādā-koulukuntaan, mikä osoittaa, että kuuleminen on tärkeää myös heidän piireissään. Hekin painottavat Vedānta-sūtran kuulemista. Myös vaiṣṇavat eli Kṛṣṇan palvojat kuuntelevat Vedānta-sūtraa, mutta eivät māyāvādeilta, joiden virhetulkinnat tuhoavat kuulemisen menetelmän. Vaiṣṇavat kuuntelevat Vedānta sūtraa oikealla tavalla, sillä he eivät esitä siitä tulkintoja. Kun Kṛṣṇa sanoo, että Hän on Korkein, vaiṣṇavat hyväksyvät sen, mikä on oikeaa kuulemista. Jos ihminen järkeillen tulkitsee Vedānta -sūtraa tai Bhagavad-gītaa: ”Sana kṛṣṇa tarkoittaa sitä ja kurukṣetra tätä”, on se ajan tuhlausta. Ihmisen on kuultava tätä kirjallisuutta sellaisena kuin se on.

Caitanya Mahāprabhu suostui kuuntelemaan Sārvabhauma Bhaṭṭācāryalta Vedantaa. Hän vain kuunteli monta päivää kysymättä ainuttakaan kysymystä. Viimein Sārvabhauma Bhaṭṭācārya sanoi: ”Rakas lapsi, Sinä kuuntelet, mutta et kysele. Mitä se on? Onko kyse siitä, että et ymmärrä? Miksi olet vaiti?” Caitanya Mahāprabhu vastasi: ”Kyllä minä ymmärrän. Minä pysyn hiljaa, sillä sinä selität Vedānta-sūtraa spekuloiden. Minä kuuntelen pelkästään Vedānta-sūtran säkeitä, en sinun selityksiäsi.” Hän sanoi toisinsanoen epäsuorasti, että Sārvabhauma Bhaṭṭācāryan selitykset olivat hölynpölyä. Myöhemmin hän sanoi: ”Vedānta-sūtran säkeet ovat kuin auringonpaiste, mutta sinun selityksesi ovat kuin pilvipeite, joka peittää valon.”

Auringon näkemiseen ei tarvita valoa. Jokainen näkee auringon, mutta jos se on pilvien takana, sitä on vaikea nähdä. Vedānta-sūtra on kuin aurinko, jonka māyāvādīen selitykset peittävät. He eivät koskaan hyväksy suoraa selitystä. Suuret poliittiset johtajat, joihin māyāvādā-filosofia vaikuttaa, peittävät Veda-kirjallisuuden todellisen merkityksen spekuloimalla: ”Kurukṣetra tarkoittaa sitä ja dharma-kṣetra tätä.” Meidän menetelmämme on kuunnella alkuperäistä lähdettä sellaisena kuin se on. Silloin se vaikuttaa. Śravaṇaṁ kīrtanaṁ viṣṇoḥ. Viṣṇusta on kuultava sellaisena kuin Hän on. Silloin ihminen voi mietiskellä Viṣṇua ja muistaa Hänet (smaranti). Se tekee ihmisestä riemullisen (nandanti). Sana nandana tarkoittaa ”ilahduttavaa” ja ilon lähteelle päästään tällä tavalla.

Kṛṣṇa-tietoisuutta harjoittavien on kuultava Kṛṣṇasta, puhuttava Kṛṣṇasta ja toimittava suhteessa Kṛṣṇaan. ”Tällä tavalla elävä olento voi jonain päivänä nähdä Sinut”, Kuntīdevī sanoo Herralle. Mitä seuraa Kṛṣṇan, Jumalan, näkemisestä? Bhava- pravāhoparamam. Sana pravāha tarkoittaa ”virtaa”. Joen voimakkaat virtaukset voivat huuhtoa mennessään veden varaan joutuneen eläimen. Mekin huuhtoudumme aineellisen maailman virtausten mukana, jotka lyövät aika ajoin kuin Tyynen valtameren mainingit. Aineellisen luonnon kolmen laadun alla (prakṛteḥ kriyamāṇāni guṇaiḥ karmāṇi sarvaśaḥ) me huuhtoudumme menemään. Bhaktivinoda Ṭhākura sanoo: māyāra vaśe yaccha bhese. ”Aineellisen maailman virtaukset vievät ihmisen mennessään.” Nämä virtaukset ovat nälkä ja jano, syntymä, kuolema, vanhuus ja harha. Me olemme henkisiä sieluja, mutta koska olemme joutuneet aineellisuuden valtamereen, virtaukset vievät meidät mennessään. Jos me harjoitamme ympäri vuorokauden kuuntelemista, ylistyksen laulamista ja Kṛṣṇan vakavaa palvelemista, virtaus lakkaa.

Mihin virtaus loppuu? Kuntīdevī sanoo Herralle: padāmbhujam. ”Se loppuu Kṛṣṇan lootusjalkoihin.” Ihmisen on opittava näkemään Kṛṣṇan lootusjalat ja uhraamaan niille tulasīn lehtiä ja santelipuuta, silloin aineellisen elämän virta pysähtyy.

Valtameressä on virtauksia, mutta jos vene on hyvä, meri voidaan ylittää. Eräässä toisessa Śrīmad-Bhāgavatamin säkeessä sanotaan: samāśritā ye pada-pallava-plavam. Lootuksen terälehti on kuin pikkuruinen vene ja tässä säkeessä sanotaan, että jos ihminen turvautuu Kṛṣṇan lootusjalkojen veneeseen, syntymän ja kuoleman valtameri kuivuu vasikan sorkanpainalluksen kokoiseksi mitättömäksi lätäköksi. Sadekauden aikana Intiassa tiet ovat mutaisia ja kun lehmät ja vasikat kulkevat niillä, niiden sorkat painavat kuoppia, joihin vesi kerääntyy. Kymmenien sellaisten sorkanpainallusten ylitse voi helposti hypätä. Kuoleman ja syntymän maailma on kuin valtameri kaikille muille paitsi Herran palvojille, jotka voivat hypätä sen ylitse aivan kuin sorkanpainallusten ylitse (bhavāmbudhir vatsa-padam). Siten bhakta saavuttaa korkeimman asuinsijan, paraṁ padam. Entä aineellinen maailma? Se ei ole paikka Herran palvojille, vaan kärsiville. Padaṁ padaṁ yad vipadām. Siksi Kuntīdevī sanoo: ”Tietoisuus Kṛṣṇasta on lääke kärsimykseen. Ottakaa sitä ja tulkaa onnellisiksi.”