No edit permissions for Finnish

26

Kṛṣṇan ilahduttava kunnia

śrī-kṛṣṇa kṛṣṇa-sakha vṛṣṇy-ṛṣabhāvani-dhrug-
rājanya-vaṁśa-dahanānapavarga-vīrya
govinda go-dvija-surārti-harāvatāra
yogeśvarākhila-guro bhagavan namas te

Oi Kṛṣṇa, oi Arjunan ystävä ja Vṛṣṇin jälkeläisten johtaja, Sinä olet hävittänyt häiriölliset poliittiset ryhmittymät maapallolta. Sinun urhoollisuutesi ei kalpene koskaan. Olet ylimaallisen asuinpaikan valtias ja laskeudut maailmaan lievittääksesi lehmien, brāhmaṇoiden ja palvojiesi kärsimyksiä. Sinulla on täydet mystiset mahdit ja Sinä olet koko maailmankaikkeuden oppimestari. Sinä olet kaikkivaltias Jumala. Sinulle minä osoitan nöyrän kunnioitukseni.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.43

Śrīmatī Kuntīdevī kuvailee tässä tiivistetysti Korkeimman Herran Śrī Kṛṣṇan olemusta. Kaikkivaltiaalla Herralla on ikuinen ylimaallinen valtakunta, jossa Hän paimentaa surabhī-lehmiä satojen tuhansien onnenjumalattarien palvellessa Häntä. Hän laskeutuu aineelliseen maailmaan pelastaakseen palvojansa ja tuhotakseen häiriötä aiheuttavat vallanpitäjien ja kuninkaiden joukot, jotka eivät täytä velvollisuuksiaan hallitsijoina. Jumala luo, ylläpitää ja tuhoaa rajattomilla energioillaan mahtiensa säilyessä ennallaan. Erityisesti Hän huolehtii lehmistä, brāhmaṇoista ja bhaktoistaan, jotka ovat hyvin tärkeitä kaikkien elävien olentojen hyvinvoinnille.

Kuntī käyttää Kṛṣṇasta nimeä kṛṣṇa-sakha, sillä hän tietää, että hänen omalla kuuliaisella pojallaan Arjunalla, joka myös tunnetaan nimellä Kṛṣṇa, on Kṛṣṇaan läheisempi suhde kuin hänellä itsellään. Kṛṣṇā on taasen Draupadīn nimi, joten nimi kṛṣṇa-sakha viittaa Kṛṣṇaan ja Draupadiin. Kṛṣṇa pelasti Draupadīn häväistykseltä Karṇan ja Duryodhanan yrittäessä riistää sarin prinsessan yltä. Kuntī käytti Kṛṣṇasta myös sanaa vṛṣṇi- ṛṣabha, Vṛṣṇi-dynastian lapsi. Vṛṣṇi-dynastia oli kuuluisa juuri siksi, että Kṛṣṇa ilmestyi sen jäsenenä, aivan kuten Malesia ja Malaya-kukkulat ovat tulleet kuuluisiksi santelipuustaan.

Kuntī sanoi myös, että Kṛṣṇa on maailmaa uhkaavien poliittisten ryhmittymien eli kuningasdynastioiden tuhoaja. Kaikissa monarkioissa kuningasta kunnioitetaan loisteliain menoin. Miksi? Miksi kuningasta kunnioitetaan, onhan hän elävä olento siinä kuin alamaisensakin? Vastaus on, että kuningas, kuten henkinen opettajakin, ovat Jumalan edustajia. Veda-kirjallisuudessa sanotaan: ācāryaṁ māṁ vijānīyān nāvamanyeta karhicit (Śrīmad-Bhāgavatam 11.17.27). Henkistä opettajaa ei tule pitää minään tavallisena ihmisenä. Kuningasta tai presidenttiä ei myöskään kohdella kuin tavallista ihmistä.

Sanskritiksi kuningas on naradeva, mikä tarkoittaa ”Jumalaa ihmisen hahmossa”. Kuninkaan velvollisuus on samankaltainen kuin Kṛṣṇan velvollisuus. Siinä missä Jumala on maailmankaikkeuden ylin elävä olento ja muiden elävien olentojen ylläpitäjä, kuningas on kansalaisista ylin ja vastuussa näiden hyvinvoinnista.

Aivan kuten me kaikki olemme eläviä olentoja, myös Kṛṣṇa, Jumala, on elävä olento. Kṛṣṇa ei ole persoonaton. Koska me olemme persoonia ja meidän tietomme ja mahtimme ovat rajalliset, persoonattomuutta kannattavien on vaikea hyväksyä, että Korkein, alkuperäinen ja rajaton alkulähde, voisi myös olla persoona. Koska me itse olemme rajallisia ja Jumala on rajaton, māyāvādīt eli persoonattomuusfilosofit eivät vähäisen tietonsa perusteella voi kuvitella Jumalaa henkilöksi. Jos käytetään aineellista esimerkkiä: he näkevät taivaan olevan rajaton ja persoonaton; niinpä jos Jumala on rajaton, Hänen täytyy myös olla persoonaton.

Vedat eivät tue tätä käsitystä. Vedat sanovat, että Jumala on henkilö. Kṛṣṇa on henkilö kuten mekin, mutta sillä erotuksella, että Hän on palvottava ja me palvomme. Kuningas tai presidentti ovat henkilöitä kuten kansalaisetkin, mutta presidentti ja kuningas ovat ylhäisessä ja kunnioitetussa asemassa.

Miksi sitten meidän niin monien tulisi palvella vain yhtä? Koska tuo yksi henkilö huolehtii kaikista muista. Eko bahūnāṁ yo vidadhāti kāmān. Jumala on yksi, meitä on monta, mutta Häntä palvotaan, sillä Hän huolehtii kaikista meistä muista. Jumala antaa ruoan ja kaiken mitä elämään tarvitaan. Me tarvitsemme vettä ja Jumala on järjestänyt suuret valtameret täynnä vettä, jossa on säilymisen kannalta tärkeää suolaa. Koska meidän on saatava juomavettä, Jumala on järjestänyt auringonpaisteen höyrystämään veden taivaalle pilviksi, joista kirkas, tislattu vesi sataa maahan. Näettekö kuinka Jumala järjestää kaiken mitä elävät olennot tarvitsevat.

Arkielämästä meille ovat tuttuja sähkölaitos ja lämmityslaitos ja niin edelleen. Miksi? Koska me tarvitsemme niitä tekemään elämän miellyttäväksi. Nuo järjestelyt ovat kuitenkin toissijaisia, tärkeintä niissä on Jumalan ensisijainen järjestely. Jumala on alkuperäinen lämmön, valon ja veden antaja. Kaivot ja vesialtaat täyttävän sadeveden antaa Jumala. Hän on siksi alkuperäinen varainantaja.

Jumala on älykäs henkilö ja Hän tietää meidän tarvitsevan mm. lämpöä ja vettä. Ilman vettä emme voi kasvattaa ruokaa. Myös eläimiä syövät tarvitsevat Jumalan apua, sillä karjan on saatava rehua ennen teurastusta. Jumala antaa ravinnon, mutta silti olemme kapinallisia. Sana dhruk tarkoittaa ”kapinaa”. Jumalan lakeja vastustavat lurjukset ovat kapinallisia.

Kuninkaan velvollisuutena on toimia Kṛṣṇan, Jumalan, edustajana. Miten hänellä olisi muuten oikeus nauttia kansalaistensa kunnioituksesta? Monarkia oli ennen yleinen kaikissa valtioissa, mutta lähes kaikki maailman monarkiat ovat hävinneet, sillä kuninkaat kapinoivat Jumalaa vastaan eivätkä noudattaneet Hänen lakejaan ja halusivat riistää Jumalan vallan itselleen toimimatta Jumalan edustajina. Kuninkaat pitivät kuningaskuntia omaisuutenaan. He ajattelivat: minulla on tällainen valtava kuningaskunta ja suuri omaisuus; olen Jumala; olen kaiken näkemäni valtias. Näin ei kuitenkaan ole. Kaikki kuuluu Jumalalle (īśāvāsyam idaṁ sarvam). Jumalan edustajan on oltava Jumalalle kuuliainen, vain silloin hänen asemansa kuninkaana on oikeutettu.

Ahneet, itsekeskeiset kuninkaat ovat kuin valheelliset henkiset opettajat, jotka uskottelevat olevansa Jumala. Koska valheelliset henkiset opettajat ovat kapinallisia, heillä ei ole asemaa. Henkisen opettajan ei ole tarkoitus olla kuin Jumala vaan toimia Jumalan uskottuna edustajana, joka levittää tietoisuutta Jumalasta, Kṛṣṇasta. Viśvanātha Cakravartī Ṭhākura sanoo: sākṣād-dharitvena samasta-śāstrair uktaḥ. Veda-kirjallisuus eli śāstrat sanovat, että henkistä opettajaa on kunnioitettava kuin Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta. Ei ole väärin nähdä henkinen opettaja Jumalan veroisena. Niin sanotaan śāstroissa ja henkisessä elämässä edistyneet hyväksyvät sen henkisenä ohjeena (uktas tathā bhāvyata eva sadbhiḥ). Onko sitten henkinen opettaja kuin Jumala? Kintu prabhor yaḥ priya eva tasya. Henkinen opettaja ei ole Jumala vaan Jumalan uskottu edustaja. Toinen on sevya-bhagavān (palvottu) ja toinen sevaka-bhagavān (palvoja). Henkinen opettaja on Jumala ja Kṛṣṇa on Jumala, mutta Kṛṣṇa on palvonta-Jumala kun taas henkinen opettaja on palvoja-Jumala.

Māyāvādī ei voi käsittää tätä vaan hän ajattelee, että koska henkinen opettaja on hyväksyttävä Jumalaksi ja koska hän on henkinen opettaja, hänestä on tullut Jumala. Tuollainen on kapinallinen asenne. Jumalalta asemansa saaneet, jotka riistävät vallan Jumalalta, ovat rangaistuksensa ansainneita kapinallisia lurjuksia ja roistoja. Siksi Kuntīdevī sanoo: avani-dhrug-rājanya-vaṁsa-dahana. ”Laskeudet maailmaan tappaaksesi kapinalliset roistot, jotka vaativat Sinun asemaasi.” Kun eri vasallikuninkaat ja maanomistajat ovat keisarin alaisia, he kapinoivat joskus ja kieltäytyvät maksamasta veroja. Samoin on olemassa kapinallisia ihmisiä, jotka kieltävät Jumalan ylivallan ja julistavat itsensä Jumalaksi. Kṛṣṇan tehtävä on tappaa heidät.

Sana apavarga osoittaa, että Kṛṣṇan urheus ja kyvyt ovat turmeltumattomat. Tämä maailma on vastakohta sanalle pavarga, joka viittaa aineellisten koettelemusten polkuun. Sanskritin lingvistiikassa sana pa-varga viittaa myös sanskritin kirjaimiin pa, pha, ba, bha, ja ma. Kun sanaa pavarga käytetään viittaamaan aineellisten koettelemusten polkuun, sen merkitys ymmärretään näiden viidellä kirjaimella alkavien sanojen avulla.

Kirjain pa on merkkinä sanalle pariśrama, ”työ”. Aineellisessa maailmassa on tehtävä työtä hengenpitimikseen. Bhagavad- gītāssa (3.8) sanotaan: śarīra-yātrāpi ca te na prasiddhyed akarmaṇaḥ. ”Omaa kehoaan ei voi ylläpitää ilman työtä.” Kṛṣṇa ei koskaan neuvonut Arjunaa: ”Minä olen ystäväsi ja teen kaiken puolestasi. Istu vain aloillesi polttamaan gañjaa.” Kṛṣṇa teki kaiken, mutta Hän pyysi silti Arjunaa taistelemaan. Myöskään Arjuna ei sanonut Kṛṣṇalle: ”Sinä olet hyvä ystäväni. On parempi, että Sinä taistelet ja annat minun jäädä istumaan ja polttamaan gañjaa.” Ei, sellainen ei ole Kṛṣṇa-tietoista. Jumalasta tietoinen ihminen ei ehdota, että Jumala tekisi hänelle kaiken valmiiksi ja hän itse vain jäisi polttamaan gañjaa. Sen sijaan Jumalasta tietoisen on tehtävä työtä Jumalan hyväksi. Vaikka ei tehtäisikään työtä Jumalan hyväksi, työtä on tehtävä, sillä ilman työtä ei voi ylläpitää itseään. Aineellinen maailma on tarkoitettu ankaraan työhön, pariśrama.

Jopa eläinten kuninkaaksi kutsutun leijonan on metsästettävä saaliinsa viidakossa. Na hi suptasya siṁhasya praviśanti mukhe mṛgaḥ. Leijona ei ajattele: Koska olen metsän kuningas, voin vain nukkua ja saaliseläimet juoksevat suoraan kitaani. Se ei ole mahdollista. Ei, hyvä herra. Vaikka olet leijona, sinun on itse etsittävä saaliisi. Niinpä jopa voimakkaan leijonan on saalistettava vaivalloisesti ruokansa ja vastaavasti on jokaisen elävän olennon aineellisessa maailmassa hankalasti työskennellen pysyttävä hengissä.

Niinpä pa viittaa työhön, pariśrama ja pha viittaavat sanaan phenila, mikä tarkoittaa ”vaahtoa”. Työssä rasittunut hevonen vaahtoaa suustaan ja ihmisenkin on tehtävä samalla tavalla raskasta työtä. Raskas työ on hyödytöntä, vyartha, ja se osoitetaan äänteellä ba. Bha viittaa sanaan bhaya eli ”pelko”. Huolimatta ankarasta ahertamisesta ihminen pelkää aina, että kaikki ei sujukaan kuten hän toivoisi. Keholle on luonnollista syödä, nukkua, harjoittaa sukupuolielämää ja puolustautua (āhāra-nidrā- bhaya-maithunaṁ ca). Ihminen ehkä voi syödä hyvin, mutta samalla hänen on varottava syömästä liikaa, jotta ei sairastuisi. Niinpä jopa syömiseen liittyy pelkoa. Lintu joka syö, vilkuilee ympärilleen vihollista peläten. Ja kaikkien elävien olentojen elämä päättyy lopulta ”kuolemaan”, mṛtyu, mitä osoittaa tavu ma.

Pavarga osoittaa tavuineen pa, pha, ba, bha ja ma ”kovaa työtä” (pariśrama), ”vaahtoa suusta” (phenila), ”pettymystä” (vyartha), ”pelkoa” (bhaya) ja ”kuolemaa” (mṛtyu). Tätä kutsutaan pavargaksi eli aineellisten koettelemusten poluksi. Apavarga sitävastoin osoittaa jotain aivan vastakohtaista – henkisen maailman, missä ei ole työntekoa, ei rasitusta, ei pettymystä, ei pelkoa, ei kuolemaa. Kṛṣṇa tunnetaan sen vuoksi nimellä anapavarga-vīrya, sillä Hän näyttää tien henkiseen maailmaan.

Miksi elävän olennon olisi kärsittävä viidestä eri koettelemuksesta? Koska hänellä on aineellinen ruumis. Heti kun elävä olento hyväksyy itselleen aineellisen ruumiin, olipa se presidentin tai kadunmiehen, puolijumalan tai ihmisen, hyönteisen tai Brahmān – hänen on käytävä läpi kyseiset koettelemukset. Niitä kutsutaan aineelliseksi olemassaoloksi. Kṛṣṇa tulee näyttämään meille apavargan polun, vapauden koettelemuksista, ja kun Kṛṣṇa osoittaa tien, meidän tulisi astua sille. Kṛṣṇa sanoo selvästi: ”Antaudu Minulle. Annan sinulle apavargan.” Ahaṁ tvāṁ sarva-pāpebhyo mokṣayiṣyāmi. ”Minä suojelen sinua.” Kṛṣṇalla on voima täyttää nämä lupaukset.

Kuntīdevī puhuttelee Kṛṣṇaa Govindaksi, koska Kṛṣṇa suo iloa niin lehmille kuin aisteillekin. Govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi. Govinda, Kṛṣṇa, on adi-puruṣa, alkuperäinen henkilö. Aham ādir hi devānām (Bhagavad-gītā 10.2). Hän on puolijumalien, Brahmān, Viṣṇun, Śivan, alkulähde. Brahmaa, Viṣṇua tai Śivaa ei tule pitää kaiken alkuna. Ei. Kṛṣṇa sanoo, aham ādir hi devānām: ”Minä olen näiden puolijumalien alkulähde.” Siksi me toistuvasti korostamme, että emme palvo ketään muuta kuin alkuperäistä henkilöä (govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi).

Kuntīn sanat go-dvija-surārti-harāvatāra osoittavat, että Govinda, Kṛṣṇa, laskeutuu maailmaan suojellakseen juuri lehmiä, brāhmaṇoita ja antaumuksellisia. Demoniset ihmiset ovat tässä maailmassa lehmien suurimpia vihollisia, sillä he ylläpitävät teurastamoja. Viattomat lehmät antavat maitoa, kaikkein tärkeintä ruoka-ainetta, ja vaikka lehmät vielä kuoltuaankin antavat nahkansa kengiksi, ihmiset ovat sellaisia rikollisia, että he tappavat lehmät ja haluavat kuitenkin olla onnellisia tässä maailmassa. Kuinka syntisiä ihmiset ovatkaan?

Miksi lehmien suojelemisesta puhutaan niin paljon? Koska lehmä on kaikkein tärkein eläin. Missään ei sanota, että tiikereiden tai muiden eläinten lihaa ei saa syödä. Veda- kulttuurissa lihansyöjille suositellaan vuohen, koiran, sian tai muiden alempien eläinten lihaa, mutta ei koskaan lehmänlihaa. Eläessään lehmät tekevät tärkeän palveluksen antaessaan maitoa, ja kuolleesta lehmästä saadaan vielä nahka, sorkat ja sarvet, joita voidaan käyttää moniin tarkoituksiin. Kuitenkin nykyihmiset ovat niin kiittämättömiä, että he tappavat turhaan viattomia lehmiä. Siksi Kṛṣṇa rankaisee heitä.

Kṛṣṇaa palvotaan tällä säkeellä:

namo brahmaṇya-devāya
go-brāhmaṇa-hitāya ca
jagad-dhitāya kṛṣṇāya
govindāya namo namaḥ

”Rakas Herrani, Sinä olet lehmien ja brāhmaṇoiden ja koko ihmiskunnan ja maailman hyväntoivoja.” Ihanteellisessa ihmisyhteiskunnassa on suojeltava lehmiä ja brāhmaṇoita, go-dvija. Sana dvija tarkoittaa brāhmaṇoita eli Brahmanin (Jumalan) tuntijoita. Kun demoninen väestönosa piinaa brāhmaṇoita ja lehmiä, Kṛṣṇa laskeutuu maailmaan osoittamaan uskonnon periaatteet. Aivan kuten Herra sanoo Bhagavad-gītāssa (4.7):

yadā yadā hi dharmasya
glānir bhavati bhārata
abhyutthānam adharmasya
tadātmānaṁ sṛjāmy aham

”Oi Bharatan jälkeläinen, milloin ja missä tahansa uskonnon harjoittaminen taantuu ja uskonnottomuus saa ylivallan – silloin Minä laskeudun maailmaan.” Kalin aikakaudella ihmiset ovat erittäin syntisiä ja kärsivät ankarasti. Niinpä Kṛṣṇa on inkarnoitunut pyhänä nimenä eli mahā-mantrana: Hare Kṛṣṇa, Hare Kṛṣṇa, Kṛṣṇa Kṛṣṇa, Hare Hare / Hare Rāma, Hare Rāma, Rāma Rāma, Hare Hare.

Kuningatar Kuntī kertoo jotakin Herran kunniasta rukouksissaan. Kuultuaan rukoukset, joissa kuningatar käytti valikoituja ylistyssanoja, Kṛṣṇa vastasi hymyilemällä. Hänen hymynsä oli yhtä ihastuttava kuin Hänen mystiset mahtinsa. Ehdollistuneet sielut, jotka yrittävät hallita aineellista maailmaa, ovat hyvin ihastuksissaan Herran mystisistä mahdeista, mutta Herran palvojat ovat eri tavalla ihastuneita Herran kunniakkuuteen. Herran palvojat palvovat Häntä kauniilla säkeillä. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan Herran kunniaa, silti Hän ilahtuu ylistysrukouksista aivan kuten isä on iloinen varttuvan lapsensa ensimmäisistä sanoista. Niinpä Herra hymyili ja kuunteli hyväksyvästi kuningatar Kuntīn rukoukset.

« Previous