4
Kaikkialla vallitseva totuus
kṛṣṇāya vāsudevāya
devakī-nandanāya ca
nanda-gopa-kumārāya
govindāya namo namaḥ
Salli minun nöyrästi kumartaa Korkeinta Herraa, Vasudevan poikaa ja Devakīn ilon lähdettä, Nandan ja muiden Vṛndāvanan paimenten poikaa sekä lehmien ja aistien virkistäjää.
Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.21
Herra, joka on mahdoton saavuttaa aineellisin avuin, laskeutuu maan päälle rajattomasta ja aiheettomasta armostaan sellaisena kuin Hän on osoittaakseen erityistä armoa puhtaille antaumuksellisille palvojilleen ja hillitäkseen demonisten ihmisten nousun. Kuningatar Kuntī jumaloi erityisesti Herra Kṛṣṇan inkarnaatiota tai avataraa, koska kaikista maanpäällisistä ilmentymistä Hän on helpoimmin lähestyttävissä. Inkarnoituessaan Rāmana Hän pysyi koko ikänsä kuninkaan poikana, mutta ilmestyessään Kṛṣṇana Hän lähti heti syntymänsä jälkeen todellisten vanhempiensa (kuningas Vasudevan ja kuningatar Devakīn) suojasta Yaśodāmāyīn huomaan siunattuun Vrajabhūmiin leikkimään tavallisena paimenpoikana. Vrajabhūmi on erittäin pyhä paikka, koska Kṛṣṇa leikki siellä lapsuudessaan. Niinpä Herra Kṛṣṇa on armollisempi kuin Herra Rāma. Hän oli epäilemättä hyvin lempeä Kuntīn veljeä Vasudevaa sekä tämän koko perhettä kohtaan, sillä ellei Hän olisi ilmestynyt Vasudevan ja Devakīn poikana, kuningatar Kuntī ei olisi voinut pitää Häntä veljenpoikanaan ja osoittaa Hänelle rakkauttaan kuin äiti. Mutta Nanda ja Yaśodā ovat vielä onnekkaampia, sillä he nauttivat Kṛṣṇan lapsuusleikeistä, jotka ovat viehättävämpiä kuin mitkään muut Herran leikit. Nuo Vrajabhūmissa esitetyt lapsuusleikit ovat vailla vertaansa, ja ne ovat samanlaisia kuin alkuperäiset ikuiset leikit Kṛṣṇalokalla, jota Brahma-saṁhitāssa kutsutaan cintāmaṇi-dhāmaksi. Herra Śrī Kṛṣṇa laskeutui sieltä Vrajabhūmiin koko yliaistillisen seurueensa ja varustuksensa kanssa. Śrī Caitanya Mahāprabhu vahvistaa, että ketkään eivät voi olla onnekkaampia kuin Vrajabhūmin asukkaat, ja heistä erityisesti Vrajabhūmin paimentytöt, jotka antoivat kaikkensa vain ilahduttaakseen Herraa. Kṛṣṇaa kutsutaaan myös Govindaksi niiden leikkien ansiosta, jotka Hän esitti Nandan ja Yaśodān sekä paimenten ja erityisesti paimenpoikien ja lehmien kanssa. Herra Kṛṣṇa on Govindana erityisen suopea brāhmaṇoille ja lehmille, mikä osoittaa, että ihmiskunnan hyvinvointi riippuu erityisesti näistä kahdesta eli brāhmaṇa-kulttuurista ja lehmiensuojelusta. Herra Kṛṣṇa ei ole koskaan tyytyväinen, jos näitä asioita laiminlyödään.
Rukoustensa alussa Kuntīdevī sanoi: namasye puruṣaṁ tvādyam īśvaraṁ prakṛteḥ param. ”Osoitan kunnioitukseni henkilölle, joka on puruṣa ja prakṛteḥ param, aineellisen ilmentymän ulottumattomissa.” Näin Kuntī antaa alussa ymmärtää, että Jumala on ylin puruṣa, Korkein Henkilö. Hän ei ole persoonaton. Hän on henkilö, mutta Hän ei ole tämän aineellisen maailman tai aineellisen luomuksen henkilö, eikä Hänen kehonsa ole aineellinen. Se on käsitettävä. Persoonattomuusfilosofien vähäinen tietomäärä ei sisällä sitä, kuinka Korkein Absoluuttinen Totuus voisi olla henkilö, sillä aina kun he ajattelevat henkilöä, he ajattelevat henkilöä tästä aineellisesta maailmasta. Siinä he tekevät virheen. Miksi Jumala olisi aineellisen maailman henkilö? Alussa Kuntī raivaa tieltä tämän väärinkäsityksen sanomalla, että Herra on prakṛteḥ param, aineellisen luomuksen ulottumattomissa. Kuitenkin Hän on persoonallisuus ja nyt Kuntīn armosta me voimme ymmärtää, että tämä Korkein Henkilö, vaikkakin alakṣyam, näkymätön, on tullut näkyväksi Kṛṣṇana.
Kuntīdevī sanoo: kṛṣṇāya vāsudevāya. Sana vāsudeva tarkoittaa toisinaan ”kaikkialla vallitsevaa”. Persoonattomuusfilosofeilla on tämä käsitys Vāsudevasta, siksi Kuntīdevī tähdentää, että Vāsudeva, kaikkialla vallitseva, on Kṛṣṇa. Īśvaraḥ sarva-bhūtānāṁ hṛd-deśe ’rjuna tiṣṭhati. Korkein Herra on läsnä jokaisen sydämessä. Siten Hän vallitsee kaikkialla.
Kṛṣṇalla, alkuperäisellä henkilöllä, on kolme aspektia: Jumaluuden Ylin Persoonallisuus, kaikkialla vallitseva Paramātma (Ylisielu) ja persoonaton Brahmanin sädehohto. Bhakti-yogasta kiinnostuneet eivät välitä Brahmanin persoonattomasta sädehohdosta. Se on ominaisempaa tavanomaisille ihmisille. Niille jotka asuvat auringossa, auringonvalo ei ole mitenkään mielenkiintoista. Heille se on merkityksetöntä. Vastaavasti henkisesti edistyneitä ei kiinnosta persoonaton Brahmanin sädehohto. He ovat kiinnostuneempia puruṣasta, Ylimmästä Henkilöstä, Vāsudevasta. Bhagavad-gītāssa todetaan, että oivallus Ylimmästä Henkilöstä saavutetaan monien, monien elämien jälkeen (bahūnāṁ janmanām ante). Jñānīt, persoonattomuusfilosofit, joita viehättää persoonattoman Brahmanin sädehohto, yrittävät tietonsa voimalla ymmärtää Absoluuttisen Totuuden, mutta he eivät ymmärrä, että heidän tietonsa on epätäydellistä ja rajallista, kun taas Kṛṣṇa, Absoluuttinen Totuus, on rajaton. Emme voi saavuttaa rajatonta rajallisella tiedollamme. Se ei ole mahdollista.
Herran palvojien, kuten Kuntīdevīn, armosta voimme käsittää, että kaikkialla vallitseva Absoluuttinen Totuus, Vāsudeva, Paramātmā on läsnä Kṛṣṇana (kṛṣṇāya vāsudevāya). Tämä oivallus Vāsudevasta ei ole persoonattomuusfilosofeille kovin helppo. Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa (7.19):
bahūnāṁ janmanām ante
jñānavān māṁ prapadyate
vāsudevaḥ sarvam iti
sa mahātmā sudurlabhaḥ
”Monien elämien ja kuolemien jälkeen, se joka todella tietää, antautuu Minulle, ymmärrettyään Minun olevan kaikkien syiden perussyy ja kaikki mitä on. Tuollainen sielu on hyvin harvinainen.” Sana mahātmā tarkoittaa ”avaramielistä”. Se joka ei pysty ymmärtämään Kṛṣṇaa, ei ole avaramielinen vaan ahdasmielinen. Jos ihmisestä tulee avaramielinen, niin Kṛṣṇan armosta hän ymmärtää Kṛṣṇan.
Menetelmä Kṛṣṇan ymmärtämiseksi on sevonmukha – palveleminen. Sevonmukhe hi jihvādau. Vāsudevan oivaltaminen on mahdollista palvelemalla, alkaen kielestä. Kielen tehtävät ovat äänivärähtelyjen tuottaminen ja makujen aistiminen. Jos ihminen yhä uudelleen kuuntelee ja muodostaa kielellään Hare Kṛṣṇa -mantraa sekä nauttii prasādaa, Kṛṣṇalle tarjottua ruokaa, hän voi näin yksinkertaisesti oivaltaa Vāsudevan, Kṛṣṇan. Kṛṣṇa tulee näyttäytymään meille. Me emme voi vain omilla yrityksillämme ymmärtää Kṛṣṇaa, vaan rakastava palveleminen tekee meistä kelvollisia ja silloin Kṛṣṇa näyttäytyy (svayam eva sphuraty adaḥ).
Kṛṣṇa haluaa kovasti saada meidät takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen, mutta olemme jääräpäisiä emmekä halua lähteä. Siksi Hän valppaasti etsii mahdollisuutta ottaa meidät takaisin kotiin. Hän on kuin rakastava isä. Kun lurjusmainen poika jättää isänsä ja hortoilee kadulla ilman ruokaa ja suojaa kärsien suunnattomasti, isä haluaa aina saada poikansa takaisin kotiin. Vastaavasti Kṛṣṇa on ylin isä ja kaikki elävät olennot täällä aineellisessa maailmassa ovat aivan kuin harhaanjohdettuja rikkaan isän lapsia, jotka ovat jättäneet kotinsa ja hortoilevat kadulla. Suurin apu mitä kanssaihmiselleen voi antaa, on Kṛṣṇa-tietoisuus. Mitkään aineelliset ansiot eivät tyydytä elävää olentoa, mutta jos hänelle annetaan Kṛṣṇa-tietoisuus, hän on tyytyväinen. Hämmentyneelle kodittomalle pojalle voidaan muistuttaa: ”Rakas lapsi, miksi kärsit noin paljon? Olet rikkaan miehen poika. Miksi roikut kodittomana kadulla?” Ja jos hän alkaa ymmärtää, että hän on rikkaan miehen poika eikä hänen pitäisi elää kadulla, hän voi palata kotiin. Paras palvelus onkin ilmoittaa niille, jotka ovat unohtaneet Kṛṣṇan: ”Olette osasia Kṛṣṇasta. Olette Kṛṣṇan poikia ja Hän on rikastakin rikkaampi. Miksi mätänette täällä aineellisessa maailmassa?” Tämä on suurin palvelus. Māyā eli harha on hyvin voimakas, mutta jokaisen Kṛṣṇan palvojan velvollisuus on valaista kaikkia Kṛṣṇa-tietoisuudessa. Kuntīdevī sanoi ensin, että vaikka Kṛṣṇa, Korkein Henkilö, on sisä- ja ulkopuolella, roistoille ja lurjuksille Hän on näkymätön. Siksi Kuntī tähdentää, että ”tässä on Herra – Kṛṣṇa.”
Kṛṣṇa on kaikkialla vallitseva Jumaluuden Ylin Persoonallisuus (kṛṣṇāya vāsudevāya), mutta Hän syntyy hyvin mielellään Devakīn pojaksi (devakī-nandanāya). Devakī-nandana mainitaan myös Atharva-vedassa. Kṛṣṇa ilmestyy Devakī-nandanana ja Hänen isänsä on Nanda-gopa, Nanda Mahārāja. Kṛṣṇa toivoo, että Hänet mainitaan niiden palvojiensa nimen yhteydessä, jotka palvelevat Hänen isänään tai äitinään. Aineellisessa maailmassa me yritämme luoda suhteen Korkeimpaan hyväksymällä Hänet isäksemme, mutta Kṛṣṇa haluaa olla poikamme. Hän nauttii saadessaan olla palvojansa lapsi. Tavalliset ihmiset haluavat Jumalan isäkseen, mutta se ei ole Kṛṣṇalle kovin mieluista, koska lapsi vaivaa aina isäänsä: ”Anna minulle sitä, anna minulle tätä.”
Kṛṣṇalla on tietenkin rajattomat rikkaudet, joista hän voi ammentaa niin paljon kuin kukin haluaa. Eko bahūnāṁ yo vidadhāti kāmān. Hän antaa ruoan elefantille ja Hän antaa ruoan muurahaiselle, joten miksi ei myös ihmiselle? Lurjukset eivät tiedä tätä. He raatavat kuin eläimet yötä päivää saadakseen leipää, ja jos he menevät kirkkoon, sielläkin he rukoilevat: ”Anna minulle leipää.” Heitä huolettaa vain ongelma leivästä.
Vaikka elävä olento on kaikkein rikkaimman ja varakkaimman henkilön poika, hän on tehnyt itselleen ongelman leivästä. Tätä kutsutaan tietämättömyydeksi. Hän ajattelee, että jos hän ei ratkaise ruokaongelmaansa, jos hän ei yötä päivää aja kuorma-autoaan, hän ei voi elää. Tämä on nykykulttuurin mielettömyyttä. Missä on pulaa leivästä? Kṛṣṇa voi järjestää loputtomat määrät leipää. Afrikassa elää tuhansittain elefantteja ja Kṛṣṇa järjestää niille ruuan. Jos Hän pystyy järjestämään ruokaa elefanteille, Hän pystyy järjestämään sitä myös ihmisille. Bhāgavatamissa sanotaankin: ”Älä hukkaa aikaasi leipäongelmaan.”
tasyaiva hetoḥ prayateta kovido
na labhyate yad bhramatām upary adhaḥ
Me emme saa hukata aikaamme taloudellisten ongelmien ratkomiseen. Taloudellinen kehitys on jonninjoutavaa. Ehdotukseni on tietenkin hyvin vallankumouksellinen ja ihmiset ehkä vihaavat minua kun sanon näin. ”Mitä Swamiji oikein sanoo?” he ehkä ihmettelevät. Mutta tämä on tosiasia. Taloudellinen kehitys on hulluutta. Ajatellaanpa, että meillä on rikas isä ja tarpeeksi ruokaa. Jos tiedämme, että isämme on kaupungin rikkain mies, mitä taloudellisia ongelmia meillä silloin voisi olla? Asemamme on juuri tällainen. Meillä ei ole taloudellisia ongelmia. Kaikkea on runsaasti tarjolla. Jos haluamme vettä, sitä on valtamerittäin. Me haluamme tietysti makeaa vettä ja vaikka meressä on paljon vettä, meidän on luotettava Kṛṣṇan apuun, jos juomavedestä on pulaa. Hän saa veden höyrystymään ja kerääntymään pilviksi, jolloin sataa vettä, ja sadevesi on makeaa. Muuten emme voisi juoda sitä.
Kaikki on Kṛṣṇan hallinnassa ja kaikkea – vettä, valoa, lämpöä ja niin edelleen – on riittävästi.
oṁ pūrṇam adaḥ pūrṇam idaṁ
pūrṇāt pūrṇam udacyate
pūrṇasya pūrṇam ādāya
pūrṇam evāvaśiṣyate
”Jumaluuden Ylin Persoonallisuus on täydellinen ja sen vuoksi kaikki Hänestä emanoituvat ilmentymät, kuten tämä fenomenaalinen maailma, ovat täydellisesti varustettuja kokonaisuuksia. Kaikki mitä täydellinen kokonaisuus tuottaa on itsessään täydellistä. Koska Jumaluuden Ylin Persoonallisuus on Itsessään täydellinen kokonaisuus, Hän pysyy täysin ehtymättömänä, vaikka Hänestä virtaakin niin monia täydellisiä yksikköjä.” (Īśopaniṣad, kutsurukous)
Kṛṣṇan varastot ovat täysin pohjattomat ja ikuisesti ehtymättömät. Meidän on oltava vain Kṛṣṇalle kuuliaisia ja Kṛṣṇa järjestää. Kṛṣṇa-tietoisella ihmisellä ei ole taloudellisia ongelmia. Hän saa Kṛṣṇalta riittävästi kaikkea. Los Angelesissa keskuksemme naapurit ovat toisinaan meille hieman kateellisia. ”Te ette tee työtä”, he sanovat Kṛṣṇa-tietoisille bhaktoille. ”Teillä ei ole minkäänlaisia huolia. Te omistatte neljä autoa ja syötte hyvin. Miten se on mahdollista?” Itse asiassa he ovat aivan oikeassa. Tavalla tai toisella me saamme kaiken mitä tarvitsemme, eikä meillä ole ongelmia, sillä jos ihmisestä vain tulee Kṛṣṇan vilpitön palvelija, hän saa kaiken. He ovat kateellisia meille siitä, että emme tee työtä ja silti meillä on kaikkea. Miksi he eivät liity mukaan? Sitä he eivät halua. ”Liittykää mukaan”, me sanomme heille. ”Laulakaa Hare Kṛṣṇaa!” ”Ei, ei ei! Sitä en voi tehdä.” ”No, hyvä on. Aja sitten kuorma-autoasi.” Huristellessaan ympäriinsä henkilöautoillaan ja kuorma-autoillaan, he aiheuttavat kanssaihmisilleenkin vaaran. Koska tahansa voi tapahtua onnettomuuksia. He sanovat, että se on kulttuuria. Pötypuhetta! Tuollainen ei ole mitään kulttuuria. Ihmiskulttuuria kuvaavat harmonisuus, vauraus ja śānti eli rauha. Rauhan ja vaurauden vallitessa ihmiset voivat olla tietoisia Kṛṣṇasta.
Ihmiset raatavat yötä päivää saadakseen hieman ruokaa tietämättä, että heidän ruokansa on jo järjestetty. Avidyā karma- saṁjnānyā tṛtīyā śaktir iṣyate (Viṣṇu Purāṇa 6.7.61). Aineellinen maailma on täynnä tietämättömyyttä (avidyā). Meidän tulisi pyrkiä eroon tietämättömyydestä. Meidän tulisi työskennellä vain yhden asian eteen – tietämättömyyden haihduttamiseksi. Ajattelemme olevamme aineellinen ruumiimme ja että meidän on työskenneltävä yötä päivää, jotta saisimme ruokaa ja voisimme elää. Sellainen on tietämättömyyttä. Olemme eläneet tietämättöminä muissakin elämänmuodoissa kuin ihmisinä. Olemme olleet lintuja, villieläimiä ja niin edelleen, mutta nyt tässä elämässämme, meidän on oltava rauhallisia, tyyniä, hiljaisia, ja meidän tulee esittää kysymyksiä Absoluuttisesta Totuudesta (jīvasya tattva-jijnāsā, athāto brahma-jijnāsā). Tämän tulisi olla pyrkimyksemme.
Me vain istuudumme alas ja esitämme kysymyksiä Kṛṣṇasta. Juuri sitä meidän pitäisi tehdä. Se on elämää. Miksi ihmisen pitäisi raataa yötä päivää kuin eläin? Mitä elämää sellainen on? Ei! Sellainen ei ole hyvää elämää. Niinpä Śrīmad-Bhāgavatamissa sanotaan älykkäälle (kovida): ”Elämäsi tarkoituksen tulee olla Absoluuttisen Totuuden ymmärtäminen.” Kuinka taloudelliset ongelmani ratkeavat? Vastaus on, että onni jota taloudellisella kehityksellä havitellaan, tulee ajan oloon aivan itsestään. Tal labhyate duḥkavad anyataḥ (Śrīmad-Bhāgavatam 1.5.18). Etsimme onnea. Tavoitteletko kurjuutta? Et tosiaankaan. Miksi sitten koet kurjuutta? Jos et halua onnettomuuksia ja kärsimystä, miksi joudut kokemaan ne? Karmamme mukaisesti elämään kuuluu niin onnea kuin kärsimystäkin. Jos kärsimys tulee kutsumatta, onnellisuuskin tulee kutsumatta.
Kohtalonamme on väistämättömästi kokea tietty määrä onnea ja tietty määrä kärsimystä. Sitä ei mikään voi muuttaa. Muutos joka meidän on tehtävä, on aineellisesta elämäntilasta irtautuminen. Sen on oltava ainut tehtävämme. Karmamme mukaisesti synnymme joskus ylemmille planeetoille puolijumaliksi ja joskus kissoiksi, koiriksi tai ulostebakteereiksi. Siksi Caitanya Mahāprabhu sanoo:
ei rūpe brahmāṇḍa bhramite kona bhāgyavān jīva
guru-kṛṣṇa-prasāde pāya bhakti-latā-bīja
”Karmansa mukaisesti elävät olennot vaeltavat ympäri maailmankaikkeuden. Jotkut heistä kohoavat ylemmille planeettajärjestelmille ja jotkut menevät alemmille planeettajärjestelmille. Näistä miljoonista elävistä olennoista yksi hyvin onnekas saa Kṛṣṇan armosta tilaisuuden olla yhteydessä vilpittömään henkiseen mestariin. Kṛṣṇan ja henkisen mestarin armosta tuo elävä olento saa antaumuksellisen palvelemisen siemenen.” (Cc. Madhya 19.151) Vain onnekas elävä olento saa tilaisuuden seurustella Kṛṣṇan ja Kṛṣṇan palvelijoiden kanssa, jolloin hänelle annetaan antaumuksellisen palvelemisen siemen ja hän aloittaa Hare Kṛṣṇa -mantran lausumisen. Silloin hänen elämänsä muuttuu yleväksi.
Kuntīdevī kiinnittää meidän huomiomme Kṛṣṇaan, Korkeimpaan Henkilöön, joka on alakṣya, kaikille näkymätön. Kuka tuo näkymätön on? Tässä – Kṛṣṇa. ”Vai Kṛṣṇa”, voidaan ihmetellä. ”On olemassa niin paljon eri Kṛṣṇoja.” Siksi Kuntīdevī sanoo: ”Osoitan rukoukseni Vāsudevalle, Vasudevan pojalle.” ”On monta Vasudevaa.” Ei. Nanda-gopa-kumārāya. Rukoilen Nanda Mahārājan kasvattipoikaa.” Tällä tavalla Kuntī osoittaa kolme kertaa, ”tässä on Kṛṣṇa.”
Kṛṣṇa syntyy Devakīn ja Vasudevan poikana, mutta lapsena Hän nauttii äiti Yaśodan ja Nanda Mahārājan seurasta. Se on Kṛṣṇan leikki. Ānanda-līlāmaya-vigrahāya. Kṛṣṇan leikit ovat aina riemukkaita. Ānandamayo ’bhyāsāt (Vedānta-sūtra 1.1.12). Hän on luonnostaan täynnä iloa. Emme näe koskaan Kṛṣṇaa onnettomana. Kṛṣṇa on alati onnellinen ja kuka tahansa Hänen seurassaan onkin, on myös onnellinen. Siksi Hänet tunnetaan nimellä Govinda. Sana go tarkoittaa ”aisteja”. Etsimme aistinautintoa ja jos olemme Kṛṣṇan seurassa, nautimme aisteistamme yllin kyllin, kuten gopīt jotka tanssivat Kṛṣṇan kanssa. Aistinautinnoista ei ole puutetta, mutta Kṛṣṇan seurassa se ei ole mitään aineellista vaan henkistä aistinautintoa henkisessä maailmassa. Ānanda-cinmaya-sad-ujjvala-vigrahasya. Tämä ānanda eli nautinto ei ole kolmannenluokan ānandaa, josta nautimme kehomme aisteilla. Tuo ruumiillinen nautinto ei ole ānandaa vaan harhaa. Me luulemme, että nautimme, mutta tuo ānanda ei ole todellista, sillä emme voi nauttia aineellisista iloista pitkään. Jokaisella on kokemusta siitä, että aineellinen ilo päättyy. Henkinen nautinto ei pääty vaan kasvaa. Siinä on ero. Ānanda-cinmaya-sad-ujjvala-vigrahasya govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi (Brahma-saṁhitā 5.32). Siksi meidän on seurusteltava Govindan kanssa.
Tässä sanotaan myös: govindāya namo namaḥ. ”Kumarran kunnioittavasti Govindaa.” Kṛṣṇa-tietoisuus -liike on hyvin ylevä, sillä se ohjaa seuraajansa suoraan yhteyteen Govindan kanssa. Alttarihahmon palvominen temppelissä on myös suoraa yhteyttä Govindaan. Śrī-vigrahārādhana-nitya-nānā-śṛṅgāra-tan- mandira-mārjanādau (Śrī-gurvaṣṭaka 3). Vigraha, alttarihahmo ilmestyy Kṛṣṇan armosta. Kṛṣṇa on alakṣya eli näkymätön, mutta Hän antaa meille mahdollisuuden nähdä Hänet. Kṛṣṇa ei ole suinkaan puuta, kiveä tai metallia vaan Hän näyttäytyy hahmoissa, jotka on tehty näistä materiaaleista. Hän ei ole puuta, metallia eikä kiveä. Kun olemme yhteydessä alttarihahmoon, olemme yhteydessä Kṛṣṇaan henkilökohtaisesti. Koska Kṛṣṇa on näkymätön, Hän näyttäytyy ystävällisesti meille näkyvässä muodossa. Se on Kṛṣṇan armoa. Ei pidä ajatella, että tässä on kivi-Kṛṣṇa. Kṛṣṇa on kaikki, ja siksi Hän on myös kiveä, mutta Hän ei ole sellaista kiveä, joka ei pysty elämään. Kivisenä tai metallisena hahmonakin Kṛṣṇa toimii kuin Kṛṣṇa ja ne jotka palvovat alttarihahmoa, voivat havaita sen. Svayam eva sphuraty adaḥ. Kivinen alttarihahmo voi puhua palvojansa kanssa. Siitä on olemassa monia esimerkkejä.
Olen hyvin tyytyväinen, kun oppilaani pukevat alttarihahmot kauniisti, tarjoavat Heille ruokaa ja pitävät temppelin puhtaana. Śrī-mandira-mārjanādau. Mārjana tarkoittaa ”puhdistamista”. Henkinen hyöty on aina aivan sama, kun Kṛṣṇa puetaan tai temppeli siivotaan. Ei pidä ajatella, että minähän olen vain temppelin siistijä, mutta hän saa pukea Kṛṣṇan. Ei, se joka pukee Kṛṣṇan ja se joka siistii temppelin, ovat yksi ja sama, sillä Kṛṣṇa on absoluuttinen. Niinpä Kṛṣṇan palvelemiseen on osallistuttava tavalla tai toisella, ja elämä on menestyksekäs. Tällaista on Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeessä.
Kuntīdevīn armosta voimme käsittää, että Kṛṣṇa, Vāsudeva, on Jumaluuden Ylin Persoonallisuus. Sana vāsudeva osoittaa, että Herra voidaan ymmärtää kohoamalla puhtaan hyvyyden tasolle, mitä kutsutaan vasudevaksi elikkä viśuddha-sattvaksi. Sattvam viśuddhaṁ vasudeva-śabditam (Śrīmad-Bhāgavatam 4.3.24). Korkeimman Herran ymmärtäminen edellyttää ensin kohoamista sattvaan, hyvyyteen. Aineellisessa maailmassa hyvyys tahriintuu joskus alemmilla luonnonlaaduilla, tietämättömyydellä ja kiihkeydellä. Kuulemalla Kṛṣṇasta ihminen kohoaa puhtaaseen hyvyyteen. Śṛṇvatāṁ sva-kathāḥ kṛṣṇaḥ puṇya-śravaṇa-kīrtanaḥ. Meidän on pyrittävä kuulemaan ja puhumaan Kṛṣṇasta aina, kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa, ja siten sydämen epäpuhtaudet kaikkoavat. Tämä ei onnistu osallistumalla bhāgavata-saptāhaan, julkiseen Śrīmad-Bhāgavatamin seitsenpäiväiseen lukemiseen. Se on mainostusta. Śrīmad-Bhāgavatamissa sanotaan: naṣṭa-prāyeṣv abhadreṣu nityaṁ bhāgavata-sevayā. Sana nityam tarkoittaa ”päivittäin” tai ”kellon ympäri”. Ihmisen tulee aina lukea Śrīmad-Bhāgavatamia ja täyttää henkisen mestarin antamat määräykset. Sanalla bhāgavata viitataan joko henkiseen mestariin tai Śrīmad-Bhāgavatamiin. On siis palveltava joko henkilö-bhāgavataa tai kirja- bhāgavataa. Bhagavaty uttama-śloke bhaktir bhavati naiṣṭhikī. Silloin palvojan asema lujittuu järkkymättömäksi (naiṣṭhikī) Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden antaumuksellisessa palvelemisessa.
Näin ihmisen tulisi oivaltaa Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeen tarjoama hyöty, joka on sen esittämässä henkisessä menetelmässä, ja ihmisen tulisi pyrkiä jakamaan tätä hyötyä toisille. Suurinta hyväntekeväisyyttä koko maailmassa on toisten ihmisten uinuvan Kṛṣṇa-tietoisuuden herättäminen. Olemme saaneet käytännössä havaita, että bhaktat jotka vielä neljä tai viisi vuotta sitten olivat tietämättömiä Kṛṣṇasta, ovat heränneet ja ovat nyt Kṛṣṇa-tietoisia. Muutkin voidaan saada heräämään. Siinä ei ole mitään vaikeaa. Menetelmä on aivan sama.
Seuraamalla Kuntīn kaltaisten Herran palvojien jalanjäljissä, Kṛṣṇan henkilöllisyys pystytään ymmärtämään. Esimerkiksi voimme tiedustella jonkun henkilöllisyyttä kysymällä: ”Mikä on sinun isäsi nimi?” Śrīmad-Bhāgavatam kertoo Jumalan isän nimen, Hänen äitinsä nimen ja Hänen osoitteensa. Emme ole persoonattomuusfilosofeja, joilla on vain hämärä kuva Jumalasta. Jos käytätte hyväksenne Kṛṣṇa-tietoisuus -liikettä, voitte ymmärtää Jumalan täydellisesti, kokonaisuudessaan.