9

Ihmisen katsotaan olevan aineellisesti pitkälle edistynyt, jos hän on aristokraattinen, hänellä on runsaasti omaisuutta, hyvä koulutus ja hän on ulkonäöltään kaunis ja viehättävä. Kaikki materialistit pyrkivät hullujen lailla saamaan nämä aineelliset rikkaudet, mitä pidetään sitten aineellisen sivistyksen kehityksenä. Tästä on vain seurauksena, että aineellisten rikkauksien omistaminen ylpistää ja huumaa ihmisen. Aineellisuuden ylpistämät eivät pysty lausumaan Herran pyhää nimeä sydämensä pohjasta: ”Oi Govinda! Oi Kṛṣṇa!” Herran pyhä nimi on hyvin voimallinen ja śāstroissa sanotaankin, että jos ihminen vain kerran lausuu Herran pyhän nimen, hän vapautuu suuremmasta määrästä syntejä kuin ehtisi koskaan tekemään. Tämä ei ole lainkaan liioiteltua, sillä Herran pyhällä nimellä on valtava voima. Tuon voiman ilmaantuminen riippuu kuitenkin siitä, miten pyhä nimi lausutaan. Epätoivoisen ja hädissään olevan ihmisen on helppo lausua Herran pyhä nimi vilpittömästi, mutta aineellisen hyvinvoinnin keskellä on vaikeata olla yhtä vakavissaan. Aineellisen menestyksen ylpistämä ihminen saattaa lausua Herran pyhän nimen silloin tällöin, mutta hän ei kykene siihen aidosti. Seuraavat neljä aineellisen kehityksen periaatetta haittaavat henkistä edistystä: (1) ylhäinen syntyperä (2) rikkaus (3) korkea koulutus (4) ja viehättävä kauneus.

Puhdasta henkistä sielua peittävä aineellinen kuori on vain ulkoinen, aivan kuten kuume on sairaassa kehossa ilmenevä ulkoinen oire. Yleensä kuumetta yritetään aina alentaa, eikä sen anneta kohota väärällä hoidolla. Toisinaan nähdään, että henkisesti pitkälle edistyneet köyhtyvät aineellisesti, mikä ei suinkaan ole pettymyksen aihe, sillä aineellinen köyhyys on yhtä hyvä merkki kuin kuumeen laskeminen. Ihmiselämän periaatteena pitäisi olla aineellisen huuman vähentäminen, sillä se saa ihmisen harhautumaan yhä enemmän elämän varsinaisesta tarkoituksesta. Pahasti harhautuneet ihmiset eivät mitenkään voi päästä Jumalan valtakuntaan.

Tietyssä mielessä aineelliset rikkaudet ovat Jumalan armoa. Hyvin ylhäinen syntyperä tai syntyminen rikkaaseen maahan kuten Amerikkaan, vauraus, korkea koulutus ja sivistys sekä kauneus ovat hurskaiden tekojen suomia lahjoja. Rikas ihminen herättää huomiota, muttei köyhä. Koulutettu ihminen herättää huomiota, muttei kouluttamaton. Aineellisessa mielessä tuollaiset avut ovat hyödyksi. Mutta kun ihminen on aineellisesti rikas, hän huumaantuu. ”Olen rikas, olen sivistynyt. Minulla on rahaa.”

Viiniä juonut voi kuvitella lentävänsä taivaalla tai olevansa paratiisissa. Se on huumaantumisen seurausta. Huumaantunut ei tiedä, että nämä unet ovat ajan armoilla ja tulevat päättymään. Koska hän ei tiedä, että unet eivät tule jatkumaan, hänen sanotaan olevan harhan vallassa. Samalla tavalla huumaantumista on ajatella olevansa hyvin rikas, hyvin koulutettu ja kaunis suuren valtion aristokraatti. Hienoa, mutta kuinka kauan tuo kestää? Amerikkalainen saattaa olla rikas, kaunis ja pitkälle koulutettu. Hän voi olla siitä ylpeä, mutta kuinka kauan tämä huuma kestää? Kun ruumis kohtaa loppunsa, kaikki muukin loppuu, aivan kuten humaltuneen unet.

Nuo unet ovat mielessä, egon tasolla ja kehon tasolla. Mutta me emme ole tämä ruumiimme. Karkea ruumis ja hienojakoinen keho eivät ole sama asia kuin me itse. Karkea ruumis on tehty maasta, vedestä, tulesta, ilmasta ja eetteristä. Hienojakoinen keho on tehty mielestä, älykkyydestä ja väärästä minästä. Elävä olento on näiden kahdeksan elementin yläpuolella, joita kuvaillaan Bhagavad-gītāssa Jumalan alemmaksi energiaksi.

Vaikka ihminen on älyllisesti edistynyt, hän ei tiedä olevansa alemman energian vaikutuksessa, kuten huumaantunut ei ymmärrä omaa tilaansa. Rikkaudet asettavat ihmisen huuman kaltaiseen olotilaan. Me olemme jo huumaantuneita ja nykyinen kulttuuri pyrkii vielä lisäämään sitä. Tosiasiassa meidän pitäisi päästä siitä eroon, mutta nykykulttuuri tähtää sen lisäämiseen, jotta meistä tulisi yhä huumaantuneempia ja menisimme helvettiin.

Kuntīdevī sanoo, että ne jotka ovat huumaantuneita tällä tavalla eivät voi aidolla tunteella puhutella Herraa. He eivät pysty sydämestään sanomaan: jaya rādhā-mādhava! ”Kaikki kunnia Rādhālle ja Kṛṣṇalle!” He ovat kadottaneet henkiset tunteensa. He eivät pysty sydämestään puhumaan Herralle, sillä heillä ei ole tietoa. He luulevat, että Jumala on köyhiä varten. ”Köyhillä ei ole tarpeeksi ruokaa. He voivat mennä kirkkoon rukoilemaan jokapäiväistä leipäänsä. Minulla on tarpeeksi leipää. Miksi menisin kirkkoon?” Tämä on heidän mielipiteensä.

Nykyisin kun ihmiset elävät vauraudessa, kukaan ei ole kiinnostunut käymään kirkossa tai temppelissä. Ihmiset ihmettelevät mitä hullutusta se on. ”Miksi menisin kirkkoon pyytämään leipää? Kehitämme taloutta ja sitten meillä on tarpeeksi leipää.” Erityisesti kommunistisissa maissa ajatellaan yleisesti näin. Kommunistit tekevät kylissä propagandatyötään ja pyytävät ihmisiä menemään kirkkoon rukoilemaan itselleen leipää. Kun ihmiset tulevat ulos kirkosta, he kysyvät: ”Saitteko leipänne?”

”Emme saaneet”, ihmiset vastaavat.

”Pyytäkää meiltä”, kommunistit sanovat.

Sitten ihmiset sanovat kommunistisille ystävilleen: ”Antakaa te meille leipää.”

Kommunistiset ystävät ovat tietenkin tuoneet kuorma-autolasteittain leipää kylään ja sanovat: ”Ottakaa niin paljon kuin haluatte. No, kumpi on parempi – kommunistit vai Jumala?

Koska ihmiset eivät ole kovin älykkäitä, he vastaavat: ”Te olette parempia.” Heillä ei ole älykkyyttä kysyä: ”Mistä te saitte tämän leivän? Oletteko tuottaneet sen tehtaassanne? Tuottaako tehtaanne ruokaviljaa?” Koska he ovat sūdria (ihmisiä joilla on vähäinen äly), he eivät kysy tätä kysymystä. Brāhmaṇa, joka on älykäs, kysyy heti: ”Mistä olette saaneet tämän leivän? Ette pysty tuottamaan sitä tyhjästä. Olette vain ottaneet Jumalan viljan, leiponeet siitä leipää, mutta se ei tee teistä leivän omistajia.”

Vain se, että valmistamme joistakin materiaaleista jotakin, ei tarkoita sitä, että me olisimme lopullisen tuotteen omistajia. Jos minä annan puusepälle rakennuspuuta, työkaluja ja maksan palkan, ja hän rakentaa tarvikkeista hienon kaapin, kenelle tuo kaappi kuuluu? Kuuluuko kaappi puusepälle vai minulle, joka olen järjestänyt hänelle tarvikkeet? Puuseppä ei voi väittää, että kaappi kuuluu hänelle, koska hän on rakentanut sen. Vastaavasti meidän on kysyttävä ateisteilta, kuten kommunisteilta: ”Te lurjukset, keneltä saitte ainekset leipäänne? Kaikki ainekset tulevat Kṛṣṇalta. Bhagavad-gītāssa Kṛṣṇa sanoo: ’Tämän aineellisen luomuksen elementit ovat Minun omaisuuttani.’ Ihmiset eivät ole luoneet merta, maata, taivasta, tulta tai ilmaa. Ne eivät ole ihmisten aikaansaannoksia. Näitä aineksia voidaan sekoittaa toisiinsa ja valmistaa niistä jotain. Maata voidaan sekoittaa merestä otettuun veteen, polttaa seos tulessa ja niin saadaan aikaan tiiliä, joista voidaan rakentaa pilvenpiirtäjä ja väittää sitä sitten omaksi omaisuudeksi. Mutta mistä saitte siihen alkujaan ainekset, senkin lurjukset? Olette varastaneet Jumalan omaisuutta ja nyt väitätte sitä omaksenne.” Tämä on tietoa.

Valitettavasti ne, jotka ovat huumaantuneita, eivät pysty käsittämään tätä. Eräät ihmiset ajattelevat, että he ovat valloittaneet Pohjois-Amerikan intiaanien maan, ja nyt se on heidän omaisuuttaan. He eivät tiedä olevansa varkaita. Bhagavad- gītāssa sanotaan selvästi, että se joka ottaa Jumalan omaisuutta ja väittää sitä omakseen, on varas (stena eva saḥ).

Kṛṣṇan palvojilla on oma kommunismi. Kṛṣṇa-tietoisen kommunismin mukaan kaikki kuuluu Jumalalle. Kuten Neuvostoliiton ja Kiinan kommunistit ajattelevat kaiken kuuluvan valtiolle, me ajattelemme kaiken kuuluvan Jumalalle. Tämä on saman filosofian laajentamista ja sen ymmärtämiseen tarvitaan hieman älyä. Miksi ajattelisimme, että meidän maamme kuuluu vain joukolle ihmisiä? Itse asiassa kaikki kuuluu Jumalalle ja jokaisella elävällä olennolla on oikeus käyttää Jumalan omaisuutta, sillä jokainen on Jumalan, ylimmän isän, lapsi. Herra Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa (14.4): sarva-yonisu kaunteya ... ahaṁ bīja-pradaḥ pitā. ”Minä olen kaikkien elävien olentojen siemenenantava isä. Elivätpä he missä elämänmuodoissa tahansa, he ovat Minun poikiani.”

Jokainen meistä elävistä olennoista on Jumalan poika. Sen olemme unohtaneet ja siksi me riitelemme. Onnellisessa perheessä kaikki lapset tietävät, että isä antaa heille ruokaa. Me olemme veljiä, miksi meidän pitäisi riidellä? Jos kaikista tulee Jumalatietoisia, Kṛṣṇa-tietoisia, riidat maailmassa loppuvat. Minä olen amerikkalainen, intialainen, venäläinen, kiinalainen: kaikki tällaiset määritelmät katoavat. Kṛṣṇa-tietoisuus -liike on hyvin puhdistava. Heti kun ihmiset tulevat tietoisiksi Kṛṣṇasta, heidän poliittinen ja kansallinen riitelynsä päättyy siihen, sillä he omaksuvat todellisen tietoisuutensa ja ymmärtävät, että kaikki kuuluu Jumalalle. Jokaisella perheen lapsella on oikeus saada joitain etuisuuksia isältään. Jos jokainen meistä on Jumalan osanen, jos jokainen on Jumalan lapsi, jokaisella on oikeus käyttää isän omaisuutta. Tämä oikeus ei kuulu vain ihmisille vaan Bhagavad-gītān mukaan se kuuluu jokaiselle elävälle olennolle elivätpä he ihmisinä, eläiminä, puina, lintuina, hyönteisinä tai minä tahansa. Tämä on Kṛṣṇa-tietoisuutta.

Kṛṣṇa-tietoisuuteen ei kuulu sellainen ajattelu, että minä ja veljeni olemme hyviä, mutta kaikki muut ovat huonoja. Me hylkäämme tällaisen kapea-alaisen, väärän ymmärryksen. Kṛṣṇa- tietoisuudessa elävät olennot nähdään tasavertaisina. Kuten Bhagavad-gītāssa (5.18) sanotaan:

”Todellisen tietonsa valossa nöyrä pyhimys näkee keskenään tasavertaisina oppineen ja lempeän brāhmaṇan, lehmän, elefantin, koiran ja koiransyöjän (kastittoman).”

Paṇḍita eli oppinut näkee kaikki elävät olennot tasavertaisina. Koska vaiṣṇava on oppinut, hän on sääliväinen (lokānāṁ hita-kārinau) ja hän voi toimia siten, että ihmiskunta hyötyy. Vaiṣṇava tuntee ja itse asiassa näkee, että kaikki elävät olennot ovat osasia Jumalasta ja että jostakin syystä he ovat langenneet aineelliseen maailmaan ja omaksuneet erityyppisiä ruumiita karmansa mukaan.

Oppineet (paṇḍitāḥ) eivät tee erotteluja. He eivät sano, että tässä on eläin, se on lähetettävä teurastamoon, jotta ihmiset voivat syödä sen. Ei. Miksi eläimiä pitäisi teurastaa? Kṛṣṇa-tietoinen ihminen on ystävällinen jokaiselle. Siksi yksi filosofiamme kulmakiviä on määräys, joka kieltää lihansyönnin. Ihmiset eivät tietenkään halua hyväksyä sitä. He ihmettelevät sitä. Liha on meidän ruokaamme. Miksi emme saisi syödä sitä? Koska he ovat huumaantuneita lurjuksia (edhamāna-madaḥ), he eivät halua kuulla totuutta. Ajatelkaa, jos köyhä avuton mies makaa kadulla, voinko tappaa hänet? Antaako virkavalta sen minulle anteeksi? ”Tapoin köyhän miehen. Häntä ei tarvittu yhteiskunnassa. Miksi sellaisen ihmisen pitäisi saada elää?” Annettaisiinko minulle anteeksi? Sanoisiko virkavalta minulle, että olen tehnyt oikein hyvää työtä? Ei. Köyhä mies on myös valtion kansalainen, eikä valtio salli hänen tappamistaan. Miksi tätä filosofiaa ei voisi laajentaa? Puut, linnut ja eläimet ovat myös Jumalan poikia. Jos ne tapetaan, syyllistytään rikokseen kuten köyhän kodittoman tappamisessa. Jumalan, kuten ei oppineenkaan, silmissä ole rikkaan ja köyhän, mustan ja valkoisen välillä mitään eroa. Ei. Jokainen elävä olento on osanen Jumalaa. Ja koska vaiṣṇava ymmärtää tämän, hän on kaikkien elävien olentojen todellinen hyväntoivoja.

Vaiṣṇava pyrkii kohottamaan kaikki elävät olennot Kṛṣṇa- tietoisuuteen. Vaiṣṇava ei näe ihmisiä intialaisina tai amerikkalaisina. Joku saattaa kysyä, miksi olen tullut Amerikkaan. Mutta miksi en olisi tullut? Olen Jumalan palvelija ja tämä on Jumalan kuningaskunta. Jumalan palvojan estäminen on keinotekoista, ja joka niin tekee syyllistyy syntiin. Poliisi saa astua taloon kuin taloon eikä se ole luvatonta, samoin Jumalan palvojalla on oikeus mennä minne tahansa, sillä kaikki kuuluu Jumalalle. Meidän on nähtävä asiat tällaisina, kuten ne ovat. Se on Kṛṣṇa-tietoisuutta.

Nyt Kuntīdevī sanoo, että ne jotka lisäävät huumaansa, eivät voi tulla tietoisiksi Kṛṣṇasta. Huumaantunut ihminen saattaa puhua typeryyksiä ja hänelle voidaan sanoa: ”Hyvä ystävä, sinä puhut mielettömiä. Katso, tässä on sinun veljesi ja tässä on äitisi.” Mutta koska hän on huumaantunut, hän ei ymmärrä, eikä välitäkään ymmärtää. Vastaavasti kun vaiṣṇava yrittää näyttää aineellisesti huumaantuneelle lurjukselle, että tässä on Jumala, tämä ei pysty ymmärtämään. Kuntīdevī sanookin: tvām akiñcana-gocaram eli vapaus hyvän syntyperän, vaurauden, koulutuksen ja kauneuden aiheuttamasta huumasta, on hyvä asia.

Kun ihmisestä tulee Kṛṣṇa-tietoinen, hän voi kuitenkin käyttää nämä avut Kṛṣṇan palvelemiseen. Esimerkiksi ne amerikkalaiset, jotka liittyivät Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeeseen, olivat aineellisesti huumaantuneita ennen kuin heistä tuli bhaktoja, mutta nyt se on ohi ja heidän aineellisista avuistaan on tullut henkisiä avuja, jotka voivat auttaa Kṛṣṇa-tietoisuuden edistämisessä. Kun amerikkalaiset bhaktat menevät Intiaan, he herättävät intialaisissa hämmästystä janotessaan Jumalatietoisuutta. Monet intialaiset haluavat jäljitellä länsimaista aineellista elämää, mutta kun he näkevät amerikkalaisten tanssivan Kṛṣṇa- tietoisina, silloin he ymmärtävät, että se on jotain sellaista, mitä kannattaa seurata.

Kaikkea voidaan käyttää Kṛṣṇan palvelemisessa. Jos ihminen jää huumaantuneeseen tilaan käyttämättä aineellisia avujaan Kṛṣṇan palvelemiseen, ne ovat hyödyttömiä. Mutta jos niitä voidaan käyttää Kṛṣṇan palvelemiseen, niistä tulee erittäin arvokkaita. Voidaan antaa seuraava esimerkki. Nolla on arvoton, mutta kun sen eteen lisätään ykkönen, nollan arvoksi tulee kymmenen. Jos nollia on kaksi, saadaan sata, jos nollia on kolme, saadaan tuhat. Aineellinen vauraus huumaa meidät, mikä ei ole nollia arvokkaampaa, mutta kun lisäämme niihin Kṛṣṇan, näistä kymmenistä, sadoista, tuhansista ja miljoonista nollista tulee erittäin arvokkaita. Kṛṣṇa-tietoisuus -liike antaa länsimaiden ihmisille suuren mahdollisuuden. Heillä on taakaksi asti aineellisen elämän nollia, ja jos he vain lisäävät Kṛṣṇan elämäänsä, kaikki muuttuu ylevän arvokkaaksi.