21

Kuntīdevī tiesi tarkalleen, että Pāṇḍavien olemassaolo oli täysin riippuvaista Herra Śrī Kṛṣṇasta. Pāṇḍavien hyvä maine oli levinnyt laajalle, ja heidän johtajansa kuningas Yudhiṣṭhira oli itse moraalisuuden henkilöitymä. Yadut olivat Pāṇḍavien suuria liittolaisia, mutta ilman Herra Kṛṣṇan ohjausta he eivät olisi olleet mitään, aivan kuten ruumiin aistit ovat hyödyttömät, jollei niitä ohjaa tietoisuus. Kenenkään, joka ei anna Korkeimman Herran armon johdattaa itseään, ei pidä ylpistyä asemastaan, mahdistaan tai kuuluisuudestaan. Elävät olennot eivät milloinkaan ole itsenäisiä, ja pohjimmiltaan he ovat riippuvaisia Jumalasta. Me voimme aineellista tietoa kehittämällä keksiä kaikenlaisia aineellisia keinoja voittaaksemme vaikeutemme, mutta jollei meitä ohjaa Jumala, nuo keksinnöt päättyvät täydelliseen epäonnistumiseen, olivatpa suojeluskeinomme sitten kuinka uljaita ja voimakkaita tahansa.

Heti kun joku tärkeä mies kuolee, hänen nimensä ja persoonansa menettävät tärkeytensä, vaikka hän olisi ollut etevä tiedemies, poliitikko tai filosofi. Niin kauan kuin elämme nimemme, persoonamme ja tekomme tuovat kunniaa, mutta heti kun sielu on lähtenyt ruumiista, ruumis on vain kasa jätettä. Kun tärkeä mies on elossa, hänellä voi olla monta henkivartijaa eikä kukaan pääse hänen lähelleen häntä koskettamaan, mutta kun tuo sama mies makaa kuolleena lattialla, häntä voi vaikka potkaista kasvoihin eikä kukaan välitä. Sielun lähtemisen jälkeen tärkeän miehen ruumis on arvoton. Ja mikä on tuo sielu? Se on Kṛṣṇan energiaa ja siksi osanen Kṛṣṇasta. Kun energia vedetään takaisin – eli kun Kṛṣṇa ei ole enää läsnä – ruumis on merkityksetön.

Kṛṣṇan Itsensä ja Kṛṣṇan energian välillä ei ole mitään eroa (śakti-śaktimator abhedaḥ). Aurinko on täynnä energiaa ja auringonvalo on energiaa. Niin kauan kuin auringonvaloa on olemassa, aurinkokin on olemassa ja jos aurinkoa ei olisi, ei olisi auringon energiaakaan. Energian ja energianlähteen on kummankin oltava olemassa. Māyāvādīt eivät hyväksy energianlähdettä vaan ainoastaan persoonattoman energian, mutta niin energia kuin energianlähdekin on hyväksyttävä.

Kun energia toimii, energianlähde pysyy erillään aivan kuten auringonvalo, joka leviää kaikkialle, kun taas itse aurinko pysyy paikallaan. Vastaavasti koko kosmisessa ilmentymässä toimii energia. Kosminen ilmentymä koostuu maasta, vedestä, tulesta, ilmasta, eetteristä, mielestä, älystä ja valheellisesta minästä. Nämä kahdeksan aineellista osatekijää ovat erillisiä aineellisia energioita (me bhinnā prakṛtir aṣṭadhā) ja voimme ymmärtää, että niiden taustalla on oltava energianlähde. Me käytämme esimerkiksi sähkövirtaa, mutta tuon voiman taustalla on voimalaitos ja insinööri. Typerykset eivät käsitä tätä. He näkevät vain tämän kosmisen ilmentymän voiman, mutta eivät käsitä että sen takana on voimantekijä, voimanlähde. Siksi Kṛṣṇa tulee tänne sanomaan: ”Minä olen voimantekijä. Minä olen tämän voiman taustalla.”

Kṛṣṇa tulee Itse, koska meillä ei ole silmiä nähdä Kṛṣṇaa ja ymmärtää Häntä. Mietiskellessämme Jumalan olemusta ajattelemme, että koska Jumala teki luomistyön miljoonia, miljoonia vuosia sitten, Hänen on oltava hyvin vanha mies. Siksi Jumala tulee henkilökohtaisesti eteemme, jotta voisimme nähdä millainen Hän on. Se on Hänen suurta ystävällisyyttään. Herra sanoo Bhagavad-gītāssa (4.7):

”Missä ja milloin uskonnon harjoittaminen taantuu, oi Bharatan jälkeläinen, ja uskonnottomuus ottaa ylivallan – tuolloin Minä laskeudun.”

Jumala ilmestyy omassa persoonassaan tähän maailmaan, Hän antaa meille ohjeensa, kuten Bhagavad-gītān, ja Hän jättää meille palvojansa, jotka osaavat selittää kuka Jumala on. Silti olemme niin jääräpäisiä, ettemme hyväksy Jumalaa. Se on typerää. Bhagavad-gītāssa niitä jotka eivät hyväksy Jumalaa, kutsutaan nimellä mūḍhāḥ – lurjukset ja typerykset.

Jumala ja Jumalan energia ovat olemassa. Vaikka emme pystyisikään näkemään Jumalaa, voimme havaita ainakin Hänen energiansa. Me emme näe voimalaitosta ja sen generaattoreita hoitavaa sähköinsinööriä, mutta käytämme sähköä monella tavalla. Meidän olisi kysyttävä mistä sähkö on peräisin. Se on merkki älykkyydestä ja jos ihminen kyselee, hän lopulta löytää voimalaitoksen. Jos hän kyselee lisää siitä, kuka voimalaitosta hoitaa, hän löytää sieltä henkilön. Vaikka sähkö on persoonatonta ja voimalaitoskin on persoonaton, insinööri kaiken taustalla on henkilö. Vastaavasti Jumalakin on henkilö. Tämä on looginen päätelmä. Kuinka Hän voisi olla persoonaton? Se mikä on persoonatonta ei voi omata älykkyyttä. Olemme keksineet hienoja koneita, mutta koneet eivät ole älykkäitä. Älykkyys kuuluu sille joka käyttää konetta. Kṛṣṇa sanoo: mayādhyakṣeṇa prakṛtiḥ sūyate sa-carācaram. ”Olet nähnyt aineellisessa kosmisessa ilmentymässä ihmeellisesti vuorovaikutuksessa toimivan energian, mutta älä luule, että ne toimivat itsenäisesti. Ei, Minä olen niiden taustalla.”

Kṛṣṇa sanoo myös:

”Persoonattomassa muodossani Minä vallitsen kaikkialla maailmankaikkeudessa. Kaikki olennot ovat Minussa, mutta Minä en ole heissä.” (Bhagavad-gītā 9.4) Ilmentymättömällä, avyakta, on myös muoto, mūrti. Taivas on esimerkiksi avyakta, ilmentymätön, mutta sillä on myös muoto – maailmankaikkeuden pyöreys. Valtamerestä löytyy myös muoto, suuri ympyrä. Ilman muotoa ei ole mitään; kaikella on muoto, jopa sillä mikä näyttää persoonattomalta.

Ajatus tyhjyydestä tai persoonattomuudesta on typerä. Persoonattomuuden ja niin sanotun tyhjyyden taustalla on korkein hahmo – Kṛṣṇa. Īśvaraḥ paramaḥ kṛṣṇaḥ sac-cid-ānanda- vigrahaḥ. Sana īśvara tarkoittaa ”hallitsijaa”. Luonto ei hallitse itse itseään, sen hallitsija on Kṛṣṇa. Icchānurūpam api yasya ca ceṣṭate sā. Brahma-saṁhitāssa (5.44) sanotaan, että Prakṛti eli Durgā – aineellisen luonnon jumalatar – toimii Govindan, Kṛṣṇan, ohjauksessa. Miten hän toimii? Aivan kuten varjo. Kätemme alla näkyy varjo ja kun siirrämme kättämme, varjo liikkuu. Kaiken ilmentyneen taustalla on liike. Olen joskus antanut esimerkin junavaunuista radalla. Veturi liikkuu ja työntää yhtä vaunua, joka sitten työntää seuraavaa ja niin edelleen. Vastaavasti, kuka laittoi kosmisen ilmentymän liikkeeseen? Tuo alkuperäinen liikkeellepanija on Kṛṣṇa.

Nyt Kuntīdevī sanoo: ”Pāṇḍavista on tullut kuuluisia ja ihmiset sanovat, että me olemme hyvin tärkeitä. Miksi? Siksi että Sinä olet meidän ystävämme.” Kṛṣṇa oli Pāṇḍavien ystävä ja erityisesti Arjunan ystävä, ja siksi Arjuna oli suuri ja urhea soturi. Mutta Kuntīdevi tiesi: ”Ihmiset sanovat, että Pāṇḍavat ovat sellaisia suuria sotureita ja sankareita, mutta mikä on poikieni, Pāṇḍavien arvo?” Myös Yadu-dynastiasta tuli kuuluisa, koska Kṛṣṇa syntyi tuohon dynastiaan. Mutta Kuntīdevi sanoo: ke vayam. ”Keitä me olemme? Mikä on arvomme?” Ke vayaṁ nāma-rūpābhyām. ”Meillä on nimemme ja hahmomme, mutta ilman Sinua niillä ei ole merkitystä. Niillä ei ole arvoa.”

Ihmiset eivät ymmärrä tätä. He ovat ylpeitä hienosta kehostaan ja hienosta nimestään. He ajattelevat olevansa amerikkalaisia, intialaisia, saksalaisia ja niin edelleen. Mutta mitä se on? Ne ovat vain tyhjänpäiväisiä nimiä ja tyhjänpäiväisiä arvottomia hahmoja.

Jos Kṛṣṇa otetaan pois, tuloksena on nolla. Se on tosiasia, jota lurjukset ja typerykset eivät ymmärrä. Kuka voisi sen kieltää? Amerikkalainen keho tai intialainen keho voivat kantaa hienoa nimeä, mutta jos niissä ei ole tietoisuutta, mitä arvoa niillä on? Ei mitään arvoa. Siksi sanotaan:

”Ihmiselle joka ei palvele Kṛṣṇaa antaumuksellisesti, hänen syntymänsä mahtavaan sukuun tai kansaan, hänen tietämyksensä ilmoituskirjoituksista, hänen itsekuri- ja katumusharjoituksensa ja hänen Veda-mantrojen laulantansa ovat kuin kuolleen ruumiin koristelua. Tuollaiset koristeet palvelevat vain yleisön kuviteltua iloa.” (Hari-bhakti-sudhodaya 3.11)

Me olemme tietoisia, mutta mitä on tietoisuus? Se on tietoisuutta Kṛṣṇasta. Olemme unohtaneet Kṛṣṇan ja siksi olemme vain ”tietoisia”. Todellinen ”tietoisuus” on Kṛṣṇa-tietoisuutta, sillä ilman Kṛṣṇaa, meillä ei ole tietoisuutta. Kuinka auringonvaloa voisi olla ilman aurinkoa? Siksi me sanomme ”auringonvalo”, emmekä vain ”valo”. Vastaavasti tietoisuus tarkoittaa Kṛṣṇa-tietoisuutta. Tämä vaatii hieman älyä ja ymmärtämystä, mutta bhaktoilla kuten Kuntīlla, on tällainen äly ja ymmärrys. Kunti sanoo: ”Pāṇḍavat ja Yadut ovat arvokkaita, mutta mikä meidän arvomme oikeastaan on?”

Koska Kṛṣṇa on jättämässä hyvästit, Kuntī murehtii: ”Sinä lähdet, emmekä voi nähdä Sinua. Mitä hyötyä on silloin enää meidän nimestämme ja kuuluisuudestamme?” Bhavato ’darśanaṁ yarhi hṛṣīkāṇām iveśituḥ. Hän antaa esimerkin, että ilman Kṛṣṇaa he ovat kuin aistit ilman elämää. Aineellisessa maailmassa halutaan aistinautintoja, mutta ilman Kṛṣṇaa tai Kṛṣṇa- tietoisuutta ei ole mahdollista nauttia aisteista. Meillä voi olla voimakkaat kädet ja jalat, mutta jos ei ole tietoisuutta – jos ei ole Kṛṣṇa-tietoisuutta – emme voi käyttää niitä. Älykäs ihminen käsittää, että ilman Kṛṣṇaa hänen aistinsa ovat arvottomat. Siksi hänestä tulee Herran palvoja. Hän päättelee oikein, että koska Kṛṣṇalla ja aisteilla on läheinen suhde toisiinsa, hänen velvollisuutensa on käyttää aistejaan Kṛṣṇan palveluun niin kauan kuin aistit toimivat. Tämä on bhaktia.

Annan usein käyttämäni esimerkin. Ajatellaanpa, että löydän sadan dollarin setelin, joka on pudonnut jonkun taskusta. Jos pistän setelin omaan taskuuni, olen varas, sillä seteli ei kuulu minulle. Tätä kutsutaan bhogaksi eli vääräksi nautinnoksi. Jos sitten joku toinen setelin nähdessään ajattelee, että miksi hän koskisi siihen, seteli kuuluu jollekulle, annan sen jäädä siihen missä se on, kyseessä on tyāga eli kieltäymys. Sadan dollarin seteli on sama, mutta toinen ihminen yrittää nauttia siitä ja toinen luopuu siitä. Kumpikin, sekä bhogī että tyāgi ovat typeryksiä.

Bhogīt ovat karmeja eli ankarasti työtä tekeviä, jotka yrittävät käyttää hyväkseen aineellisen luonnon voimavaroja, kuten esimerkiksi tiedemiehet, jotka tekevät tutkimusta luonnonvarojen hyväksikäytöstä. Heidän tarkoituksensa on itse asiassa varastaminen. Tyāgeilla taasen, jotka eivät pysty varastamaan, on ”happamien marjojen” -filosofia. ”Nämä asiat ovat hyödyttömiä, emme tarvitse niitä.”

Tämä esimerkki jatkuu näin. Kun sadan dollarin seteli on löytynyt, se joka toimii oikein on henkilö, joka ottaa sen ja toteaa: ”Joku on kadottanut tämän setelin. Etsin hänet, jolle raha kuuluu.” Kun hän palauttaa rahan, hän tekee suuren palveluksen. Hän joka pitää rahan itse, sekä hän joka jättää setelin maahan, ovat hyödyttömiä. Vastaavalla tavalla sekä bhogī että tyāgi ovat hyödyttömiä. Bhakta, Herran palvoja tietää, että kaikki kuuluu Kṛṣṇalle ja kaikki on tarjottava Kṛṣṇalle. Se on oikeaa palvelua.

Kaikki kuuluu Kṛṣṇalle. Mikä keho on? Se on yhdistelmä aineellisia elementtejä – maata, vettä, tulta, ilmaa, ja hienojakoisempia psykologisia elementtejä, kuten mieli, älykkyys ja väärä minätunne. Kṛṣṇa sanoo, että nuo kahdeksan elementtiä ovat Hänen erillisiä energioitaan. Miten silloin ruumis ja mieli olisivat meidän? Vaikka väitän ruumista omakseni, en edes osaa sanoa kuinka se toimii. Asunnon vuokralainen maksaa vuokran ja joku muu voi asettua asuntoon asumaan ja käyttää sen mukavuuksia, vaikka hän ei tiedä kuinka lämmitys ja vesijohdot toimivat. Vaikka mekään emme tiedä yksityiskohtia kehomme toiminnoista, me käytämme kehoamme, joka ei itse asiassa ole meidän vaan Kṛṣṇan. Tämä on tosiasia. Keho koostuu aisteista ja mielestä ja siksi aistit ja mieli kuuluvat Kṛṣṇalle.

Olen henkinen sielu ja olen saanut mahdollisuuden käyttää tiettyä aineellista ruumista. Koska halusin sen, Kṛṣṇa on ystävällisesti antanut sen minulle. Ye yathā māṁ prapadyante tāṁs tathaiva bhajāmy aham. Jos joku haluaa kuninkaan kehon, Kṛṣṇa antaa sellaisen; jos hän vain noudattaa säädettyä menetelmää, hän saa kuninkaan kehon. Ja jos joku haluaa sian ruumiin, jotta hän voisi syödä ulostetta, Kṛṣṇa antaa sellaisenkin. Nyt ihmiselämän aikana ihmisen tulisi käsittää, että Kṛṣṇa omistaa kaiken. ”Miksi pyrin nauttimaan kehosta, joka ei ole minun? Nyt kun minulla on tämä keho, palvelen sillä Kṛṣṇaa.” Tällainen käytös on älykästä ja se on bhaktia.

Hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanaṁ bhaktir ucyate. Bhakti tarkoittaa aistien eli hṛṣīka käyttämistä Hṛṣīkeśan, Kṛṣṇan eli aistien hallitsijan, palvelemiseen (tvayā hṛṣīkeśena hṛdi sthitasya yathā karomi). Koska halusin aistinautintoja ja unohdin, että Kṛṣṇa omistaa kaiken, on minulle annettu tämä keho, jolla voin nauttia. Aisteilla ei ole mitään arvoa ilman Kṛṣṇaa, mistä luonnollisesti voidaan päätellä, että aistit kuuluvat Kṛṣṇalle. Koska minulla kerran on nämä aistit, miksi en käyttäisi niitä Kṛṣṇan iloksi? Se on bhaktia.