25

Puhdas antaumuksellinen palvelu on täydellistynyt, kun huomiomme kiinnittyy kokonaan vain Herran yliaistilliseen, rakastavaan palveluun. Kaikkien muiden tunnesiteiden katkaiseminen ei merkitse sitä, että ihminen kieltäisi hienommat tunteensa, kuten kiintymyksen toisiin ihmisiin. Sellainen olisikin mahdotonta. Elävän olennon on oltava kiintynyt toisiin, sillä se on merkki elämästä. Elämän tuntomerkkejä eli toiveita, vihaa, kaipausta ja kiintymystä ei voida tukahduttaa. Vain niiden kohdetta on muutettava. Toivomista ei voida tehdä mahdottomaksi, mutta antaumuksellisessa palvelussa toiveet suunnataan omien aistien tyydyttämisestä Herran palveluun. Niin kutsuttu rakkaus perhettä, yhteisöä, isänmaata ynnä muuta kohtaan koostuu eriasteisista aistinautinnoista. Kun tämä toive muutetaan Herran ilahduttamiseksi, sitä kutsutaan antaumukselliseksi palvelemiseksi.

Bhagavad-gītāssa kerrotaan, kuinka Arjuna ei halunnut taistella veljiään ja sukulaisiaan vastaan täyttääkseen omat toiveet. Kun hän oli saanut kuulla Śrīmad Bhagavad-gītān, Herran opetukset, hän muutti päätöstään ja ryhtyi palvelemaan Herraa. Se teki hänestä kuuluisan Herran palvoja. Kaikissa kirjoituksissa kerrotaan, että Arjuna saavutti henkisen täydellistymän palvelemalla Kṛṣṇaa antaumuksellisesti ystävänä. Taistelun aikana Arjuna oli läsnä ja Herra Kṛṣṇa oli läsnä, ja heidän välillään vallitsi ystävyys, mutta taistelun aikana Arjuna muuttui toiseksi henkilöksi palvelemalla antaumuksellisesti. Myös kuningatar Kuntīn rukoukset viittaavat tuollaiseen toimintatavan muutokseen. Śrīmatī Kuntī rukoili, että hän saisi palvella yksinomaan Herraa. Tällainen puhdas antaumus on korkein elämän päämäärä. Yleensä me palvelemme kaikenlaisia jumalattomia tai Jumalan suunnitelmista erillisiä päämääriä. Kun suunnitelmamme vaihtuu Jumalan palvelemiseksi eli kun aistimme puhdistuvat Jumalan palvelemisen voimasta, kyseessä on puhdas, aito antaumuksellinen palvelu. Śrīmatī Kuntīdevī halusi saavuttaa tämän täydellistymän ja rukoili sitä Herralta.

Kuntīn kiintymys Pāṇḍavia ja Vṛṣṇejä kohtaan sisältyi myös antaumuksellisen palvelun piiriin, sillä Herran ja Hänen palvojiensa palveleminen on samalla tasolla. Joskus Kṛṣṇan palvojan palveleminen on jopa arvokkaampaa kuin Jumalan palveleminen. Mutta tässä tapauksessa Kuntīn kiintymys Pānḍaviin ja Vṛṣṇeihin johtui sukulaisuudesta. Aineelliseen sukulaisuuteen perustuva kiintymys on māyān vaikutusta, sillä kehoon ja mieleen perustuvat suhteet ovat syntyisin ulkoisen energian vaikutuksesta. Vain sielujen väliset suhteet, joiden keskipisteenä on suhteemme Korkeimpaan Sieluun, ovat todellisia. Kun Kuntīdevī halusi katkaista perhesiteensä, hän tarkoitti sukulaisuuteen liittyviä suhteita. Sukulaisuuteen liittyvät perhesiteet aiheuttavat aineellisen vankeutemme, kun taas sielulliset siteet tuovat vapauden. Sielujen väliset suhteet solmitaan sen suhteen välityksellä, joka meillä kaikilla on Ylisieluun. Pimeässä näkeminen ei ole näkemistä. Näkeminen auringonvalossa tarkoittaa sekä auringon että kaiken sen näkemistä mikä oli pimeydessä näkymätöntä. Tällä tavalla vaikuttaa myös antaumuksellinen palveleminen.

Edellisessä Śrīmad-Bhāgavatamin säkeessä kuningatar Kuntī rukoilee, että Herra katkaisisi ystävällisesti hänen kiintymyksensä sukulaisiin, Pāṇḍava- ja Vṛṣṇi-perheisiin. Kiintymättömyys aineellisiin asioihin ei kuitenkaan vielä riitä. Māyāvādī- filosofit sanovat: brahma satyaṁ jagan mithyā. ”Maailma on valhetta ja Brahman, henki, on totuutta.” Sen mekin myönnämme, mutta se on selitettävä tarkemmin. Elävinä olentoina haluamme nautintoa. Nautinto tarkoittaa vaihtelua. Mistään ei voi nauttia ilman vaihtelua. Miksi Jumala on luonut niin paljon eri värejä ja muotoja? Luodakseen vaihtelua ja siten nautintoa, sillä juuri vaihtelu on nautinnon äiti.

Māyāvādī-filosofit eli persoonattomuuden kannattajat kieltävät tämän vaihtelun. Mutta millä tuloksella? Koska he eivät palvele antaumuksellisesti, he näkevät vain valtavasti vaivaa askeesin ja itsekurin harjoittamisessa saamatta pysyviä tuloksia. Tämä selitetään Śrīmad-Bhāgavatamin (10.2.32) rukouksessa:

”Oi lootussilmäinen Valtias, niillä jotka kuvittelevat olevansa vapautettuja tässä elämässään, mutta eivät palvele Sinua antaumuksellisesti, on oltava epäpuhdas älykkyys. Vaikka he suostuvat ankaraan askeesiin ja itsekuriin ja kohoavat henkiseen asemaan, persoonattoman Brahmanin oivallukseen, he lankeavat asemastaan, sillä he jättävät huomiotta Sinun lootusjalkojesi palvonnan”

Ihmiselämä on tarkoitettu Jumalsuhteemme jälleenrakentamiseen ja tuon suhteen mukaiseen toimintaan. Tavallisessa elämässäkin liikemiehen on ensin luotava kontakti liikekumppaniinsa, ennenkuin he astuvat liikesuhteeseen. Samoin mies ja vaimo luovat toisiinsa suhteen avioliitossa ja elävät keskenään. Vastaavasti ihmiselämä on tarkoitettu suhteen uudelleenluomiseen Jumalan kanssa. Aineellinen maailma merkitsee tuon suhteen unohtumista. Aineellisessa maailmassa ei ole tietoisuutta Kṛṣṇasta, sillä heti kun on olemassa Kṛṣṇa-tietoisuus, aineellista maailmaa ei enää ole vaan on vain henkinen maailma.

Naisena Kuntīdevīllä oli kaksi perhettä. Se oli hänen kiintymyksensä. Siksi hän rukoili Kṛṣṇaa katkaisemaan nuo suhteet ja vapauttamaan hänet. Mitä hän vapauduttuaan sitten olisi tehnyt? Se on kysymys. Ihminen voi olla jossain työsuhteessa ja luopua siitä viihtymättömyyden takia. Tuollainen työsuhteen lopettaminen voi olla oikein, mutta jos sen jälkeen jäädään työttömäksi, mitä hyötyä oli luopua työpaikasta?

Pettyneet ja hämillään olevat haluavat kieltää aineellisen maailman. He tietävät mitä he eivät halua, mutta he eivät tiedä mitä he haluavat. Ihmiset sanovat aina, että minä en halua tätä. Mutta tietävätkö he mitä he haluavat? He eivät tiedä.

Kuntīdevī selittää mitä meidän tulisi haluta. ”Perhesuhteiden tulisi jäädä taka-alalle, mutta suhteeni Sinuun tulisi vahvistua”, hän sanoo. Toisin sanoen hän ei halua olla viehättynyt mihinkään muuhun kuin Kṛṣṇaan. Se on täydellistymä ja se mitä toivotaan.

Anaya-viṣayā tarkoittaa ananya-bhaktia eli uskollista antaumuksellista palvelua. Meidän tulee olla vain vakaasti kiintyneitä Kṛṣṇaan jatkuvasti kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Tuolloin kieltäymyksemme voi täydellistyä. Jos luulemme voivamme olla kiintyneitä Kṛṣṇaan ja aineellisiin asioihin samalla kertaa, olemme väärässä. Emme voi sytyttää tulta ja samalla kaataa siihen vettä. Jos teemme niin, tuli sammuu.

Māyāvādī-sannyāsīt kieltävät maailman (brahma satyaṁ jagan mithyā). On hyvä saarnata kieltäymystä maailmasta, mutta samalla on oltava myös viehtymystä johonkin, muuten kieltäymys ei ole pysyvää. Monet māyāvādī-sannyāsīt sanovat: Brahma satyaṁ jagan mithyā. Mutta kun he ovat hyväksyneet sannyāsan, he palaavat aineellisen maailman pariin avaamaan sairaaloita ja tekemään hyväntekeväisyystyötä. Miksi? Jos he ovat jättäneet maailman pitäen sitä valheellisena eli mithyā, miksi he palaavat jälleen politiikan, filantropian ja sosiologian pariin? Niin on itse asiassa pakko käydäkin, sillä me olemme elävinä olentoina aktiivisia. Jos pettymys ajaa meidät toimimattomuuteen, tulemme epäonnistumaan. Meidän on pakko olla aktiivisia.

Ylintä toimintaa, toimintaa Brahmanissa, on antaumuksellinen palvelu. Valitettavasti māyāvādīt eivät tiedä siitä mitään. He luulevat henkistä maailmaa tyhjäksi. Henkinen maailma on kuitenkin aivan samanlainen kuin aineellinen maailmakin siinä mielessä, että siellä on monimuotoisuutta. Henkisessä maailmassa on taloja, puita, teitä, kulkuneuvoja – kaikkea on, mutta ilman aineellista epäpuhtautta. Kuten Brahma-saṁhitāssa (5.29) kuvaillaan:

”Palvon lehmiä paimentavaa Govindaa, iankaikkista Herraa, ensimmäistä esi-isää, kaikkien toiveiden täyttäjää, joka asustaa miljoonien toivepuiden ympäröimillä, henkisistä jalokivistä rakennetuilla asuinsijoilla satojen tuhansien onnenjumalattarien, gopīen, syvästi kunnioittamana ja rakastavasti palvelemana.”

Henkisessä maailmassa on kalpa-vṛkṣa -puita, jotka antavat toiveiden mukaan mitä tahansa hedelmiä. Aineellisessa maailmassa mangopuu ei voi antaa viinirypäleitä, eikä viiniköynnös anna mangoja. Henkisessä maailmassa voimme ottaa puusta mangon ja samalla viinirypäleitäkin, jos niin toivomme. Tuollaiset puut ovat toivepuita. Henkisessä maailmassa vallitsevat tällaiset olosuhteet.

Aineellisessa maailmassa tarvitaan auringon- ja kuunvaloa, mutta henkisessä maailmassa ei tarvita aurinkoa tai kuuta, sillä siellä kaikki ovat hohtavia. Kṛṣṇa-lilassa Kṛṣṇa varasti voita ja äiti Yaśodān naapurit valittivat siitä. Itse asiassa he eivät valittaneet vaan nauttivat Kṛṣṇan leikeistä ja huvituksista. He sanoivat äiti Yaśodālle, että tämän poika tuli heidän taloihinsa varastamaan voita. ”Me yritämme piilottaa voin pimeään, jotta Hän ei näkisi, mutta jotenkin Hän silti löytää voivarastot. Sinun on parasta riisua Hänen korunsa, sillä luulemme Hänen löytävän voiruukut jalokiviensä hohteessa.” Äiti Yaśodā sanoi ottavansa pois Kṛṣṇalta korut, mutta naapurit sanoivat: ”Ei, ei. Se on turhaa. Jotenkin tuon pojan ympärillä on hohde, joka tulee Hänestä itsestään. Hän löytää kyllä voin ilman korujaankin.” Henkinen keho on siis hohtava.

Valo on peräisin Kṛṣṇan henkisestä kehosta. Kaikki näkemämme valo tulee Kṛṣṇan hohteesta, kuten Brahma-saṁhitāssa (5.40) sanotaan:

”Miljoonissa ja taas miljoonissa maailmankaikkeuksissa on lukemattomia planeettoja, joista jokainen on kosmiselta rakenteeltaan erilainen. Kaikki nuo planeetat kelluvat henkisessä valossa, jota kutsutaan brahmajyotiksi. Brahmajyoti on palvomani Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden kehon hohdetta.”

Kṛṣṇan kehon sädehohto luo miljoonia maailmankaikkeuksia. Planeettajärjestelmämme aurinko luo planeettoja, ja auringonvalon ansiosta planeetat ovat lämpimiä ja vuodenajat vaihtelevat. Auringon ansiosta on olemassa puita, vihreitä kasveja, hedelmiä ja kukkia. Samoin kaikki se mitä luomakunnassa on olemassa, on Kṛṣṇan kehon hohteen ansiota.

Māyāvādīt näkevät ainoastaan persoonattoman sädehohdon, mutta eivät mitään muuta. Me näemme lentokoneen nousevan taivaalle, mutta jonkin ajan kuluttua se katoaa näkyvistämme auringonvaloon. Lentokone on siellä, mutta emme näe sitä enää. Jos yritämme nähdä vain brahmajyotin, emme pysty näkemään sen sisään. Yksi Īśopaniṣadin mantroista on pyyntö Herralle, että Hän vetäisi pois hohteensa, jotta Hänet voitaisiin nähdä.

Māyāvādī-filosofit eivät näe Kṛṣṇan toimintaa eivätkä planeettaa, jolla Kṛṣṇa toimii. Śrīmad-Bhāgavatamissa sanotaan: āruhya kṛcchreṇa paraṁ padaṁ tataḥ patanty adho ’nādṛta- yuṣmad-aṅghrayaḥ. ”Koska he eivät näe Kṛṣṇan lootusjalkoja, heidän on palattava aineelliseen maailmaan ankarasta askeesistaan huolimatta.” Siten kieltäymys itsessään ei auta meitä. Voimme keinotekoisesti olla kieltäymyksellisiä, mutta sen jälkeen alamme taas nauttia. Tuollainen kieltäymys ja nautinto ovat kuin heiluri, joka heiluu edestakaisin. Toisaalta kieltäymyksemme on valheellista ja toisaalta nautintomme on valheellista. Siihen on olemassa lääke. Jos todella haluamme olla kiintymättömiä aineelliseen maailmaan, meidän on lisättävä viehtymystämme Kṛṣṇa-tietoisuuteen. Pelkästään kieltäymys ei auta meitä. Siksi Kuntīdevī rukoilee: tvayi me ’nanya-viṣayā. Hän rukoilee, että hänen viehtymyksensä kohdistuisi jatkuvasti ja vakaasti vain Kṛṣṇaan. Tämä on bhaktia, puhdasta antaumuksellista palvelua, sillä kuten Rūpa Gosvāmī mainitsee, antaumuksellisen palvelun tulee olla puhdasta (anyābhilāṣitā- śunyaṁ jñāna-kārmady-anāvṛtaṁ).

Aineellisessa maailmassa on sekä jñāneja että karmeja. Karmīt ovat typeryksiä, jotka turhaan ahertavat ja jñānīt ovat niitä, jotka hieman ylevöidyttyään ajattelevat, että miksi heidän pitäisi tehdä ankarasti työtä? ”On paljon turhaa mitä ei tarvita. Miksi ahnehtisin paljon rahaa, ruokaa ja kunniaa?” Näin jñānī ajattelee. Bhakta on kuitenkin karmīn ja jñānīn yläpuolella. Karmīlla on lukuisia toiveita ja jñānī yrittää päästä eroon kaikista toiveista, mutta toiveettomuus on mahdollista vain kun toivomme Kṛṣṇan palvelemista. Muuten toiveista ei voi päästä eroon. Jñāna-karmādy-anāvṛtaṁ. Bhaktoina meillä ei tulisi olla toivetta karmasta ja jñānasta. Meidän on oltava viehtymättömiä aineellisiin asioihin, mutta viehtyneitä Kṛṣṇaan. Siten viehtymyksemme kohdistuu yhteen asiaan.

On kehitettävä tietoisuutta Kṛṣṇasta positiivisesti (anukūlyena kṛṣṇa-nuśīlanam). Tämä tarkoittaa Kṛṣṇan tyytyväisyyden ajattelemista. Meidän on aina ajateltava Kṛṣṇaa kuten gopīt. Heidän tietoisuutensa Kṛṣṇasta oli täydellinen, koska heillä ei ollut muuta toivetta kuin yrittää ilahduttaa Häntä. Se on täydellistymä. Siksi Caitanya Mahāprabhu suosittelee: ramyā kācid apāsanā vraja-vahū-vargeṇa yā kalpitā. Ei ole parempaa tapaa palvella Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta kuin gopīen omaksuma menetelmä.

Gopeilla ei ollut muuta kuin toive ilahduttaa Kṛṣṇaa. Kaikki gopīt yrittivät ilahduttaa Häntä, niin vanhemmat gopīt, Yaśodā ystävineen, kuten myös vanhemmat gopat, kuten Nanda Mahārāja ystävineen. Vṛndāvanan Kṛṣṇan ikäiset tytöt ja pojat yrittivät hekin ilahduttaa Häntä. Jokainen halusi ilahduttaa Kṛṣṇaa – jopa lehmät, kukat, hedelmät sekä Vṛndāvanan vesi. Tämä siksi, että kaikki Vṛndāvanassa on henkistä, mikään ei ole aineellista.

Meidän on ymmärrettävä henkisen ja aineellisen välinen ero. Aineellisessa ei ole merkkiä elämästä ja henkisessä on kaikki elämän merkit. Puut sekä henkisessä maailmassa että aineellisessa maailmassa ovat eläviä olentoja, mutta täällä niissä ei ole elämän merkkejä. Ihminen on elävä olento ja bhaktat henkisessä maailmassa ovat hekin eläviä olentoja, mutta elävissä olennoissa, jotka eivät ole tietoisia Kṛṣṇasta, ei ole todellisia elämän merkkejä.

Ei ole itse asiassa olemassakaan muuta tietoisuutta kuin tietoisuus Kṛṣṇasta. Tuo tietoisuus on henkinen. Niinpä jo aineellisessa maailmassa voimme elää henkisessä maailmassa, jos lisäämme Kṛṣṇa-tietoisuutta. Temppelissä me elämme henkisessä maailmassa, koska temppelissä vallitsee vain Kṛṣṇa-tietoisuus. Siellä tehdään monia asioita Kṛṣṇan hyväksi. Tarkasti Kṛṣṇa- tietoisuuden sääntöjä noudattavat elävät oikeastaan henkisessä, eivätkä aineellisessa maailmassa. Voimme luulla asuvamme New Yorkissa, Los Angelesissa tai jossakin muualla, mutta elämme itse asiassa Vaikuṇṭhassa.

Kyse on tietoisuudesta. Hyönteinen ehkä istuu gurun kanssa samalla istuimella, mutta koska guru on kehittänyt tietoisuuttaan, mitä hyönteinen ei ole tehnyt, he ovat aivan erilaisia. He voivat istua samassa paikassa, mutta hyönteinen on hyönteinen ja guru pysyy guruna. Suhteellinen asema voi olla sama, mutta jos tietoisuutemme on voimakas, emme ole enää aineellisessa maailmassa.

Sinänsä kieltäymys, aineellisista asioista luopuminen, ei riitä. Kieltäymys voi olla suotuisaa, mutta se ei auta ehdottomasti. Kun viehtymys Kṛṣṇaan lisääntyy, kieltäymys on täydellistä. Kṛṣṇaan kohdistuvan kiintymyksen lisääntyessä, viehtymys aineelliseen maailmaan vastaavasti vähenee. Viehtymys Kṛṣṇaan ja aineelliseen maailmaan ei onnistu samaan aikaan. Jos nainen on viehtynyt kahteen mieheen – aviomieheensä ja rakastajaansa – hän ei voi säilyttää viehtymystään molempiin. Hänen viehtymyksensä rakastajaan voimistuu. Vaikka hän tekisi työtä aviomiehensä talossa, hänen mielensä on kiintynyt rakastajaan. ”Milloin voin ensi yönä tavata hänet?” Jos kasvatamme viehtymystä Kṛṣṇaan, kiintymättömyys ja kieltäymys aineelliseen maailmaan kasvavat. Bhaktiḥ pareśānubhavo viraktir anyatra ca (Śrīmad-Bhāgavatam 11.2.42).

Niinpä Kuntīdevī rukoilee Kṛṣṇaa suomaan armonsa, jotta Kuntīdevī kiintyisi Häneen. Emme voi lisätä kiintymystämme Kṛṣṇaan ilman Kṛṣṇan armoa. Meistä ei voi tulla Kṛṣṇan palvojia ilman Kṛṣṇan armoa; meidän onkin vain yksinkertaisesti palveltava Kṛṣṇaa, sillä Kṛṣṇa ilahtuu palvelemisesta.

Kṛṣṇa on täydellinen eikä tarvitse kenenkään palveluksia. Jos täydestä sydämestämme ja vakavasti palvelemme Häntä, silloin Hän armollisesti auttaa meitä kehittymään. Sevonmukhe hi jihvādau svayam eva sphuraty adaḥ. Jumala paljastaa Itsensä meille. Emme näe Jumalaa sokeilla silmillämme. Miten sitten näemme Hänet? Premāñjana-cchurita-bhakti-vilocanena / santaḥ sadaiva hṛdayeṣu vilokayanti (Brahma-saṁhitā 5.38). Meidän on siveltävä silmämme rakkauden salvalla, silloin Kṛṣṇa paljastaa Itsensä. Kṛṣṇa astuu silloin eteemme.

Dhruva Mahārājan harjoittaessa itsekuria ja mietiskellessä Viṣṇun hahmoa sydämessään, Viṣṇu ilmestyi hänelle yhtäkkiä ja hänen mietiskelynsä keskeytyi. Avatessaan silmänsä Dhruva Mahārāja näki Viṣṇun edessään. Dhruvan lailla meidänkin tulee ajatella aina Kṛṣṇaa ja kun saavutamme täydellistymän näemme Kṛṣṇan edessämme. Menetelmä on sellainen. Meidän ei pidä kiirehtiä. Meidän on odotettava kunnes aika on kypsä. On tietenkin hyväksi toivoa innokkaasti Kṛṣṇan kohtaamista, mutta meidän ei tule menettää toivoamme, jos emme näe Häntä heti. Jos avioliiton solminut nainen odottaa saavansa lapsen aivan heti, hän joutuu pettymään. Lasta ei voi saada siinä samassa. Naisen on odotettava. Mekään emme voi odottaa, että näkisimme Kṛṣṇan aivan heti kun olemme aloittaneet Kṛṣṇa-tietoisuuden kehittämisen. Meidän on luotettava siihen, että saamme vielä joskus olla Kṛṣṇan kanssa kasvotusten, koska harjoitamme Kṛṣṇa-tietoisuutta. Me emme tule pettymään. On vain jatkettava Kṛṣṇa-tietoista toimintaa ja Kṛṣṇan kohtaamisen aika tulee koittamaan, kuten Kuntīdevīlle, joka oli Kṛṣṇan kanssa kasvotusten. Tästä ei ole mitään epäilystä.

Bhagavad-gītāssa sanotaan, että vaikka palvoja joskus olisi hieman huonokäytöksinen, häntä on pidettävä pyhimysmäisenä, jos hän palvelee Kṛṣṇaa uskollisesti. Joskus amerikkalaisia ja englantilaisia bhaktoja arvostellaan, koska he tekevät virheitä eikä heidän alttaripalvontansa vastaa intialaisia temppelipalvontamenoja, mutta kuitenkin Bhagavad-gītān mukaan heitäkin on pidettävä pyhimysmäisinä. Mieli tulee kohdistaa Kṛṣṇan uskolliseen palvelemiseen, jolloin Kṛṣṇa antaa virheet anteeksi, vaikka niitä tapahtuisi. Rūpa Gosvāmī sanoo: tasmāt kenāpy upāyena manaḥ kṛṣṇe niveśayet. Mieli on ensin keskitettävä Kṛṣṇaan, jolloin muiden sääntöjen ja määräysten noudattaminen seuraa itsestään. Alussa on yritettävä parhaan mukaan keskittää mieli Kṛṣṇan lootusjalkoihin ja kaikki muu menee itsestään oikein.

Kuntīdevī kutsuu Kṛṣṇaa Madhupatiksi. Kṛṣṇalla on tuhansia nimiä ja nimi Madhupati osoittaa, että Kṛṣṇa tappoi demoni Madhun. Kṛṣṇa-tietoisuutta verrataan jokeen. Tietoisuus Kṛṣṇasta on kuin Ganges, joka on hyvin puhdas ja suoraan yhteydessä Kṛṣṇaan. Kuntīdevī rukoilee, että kuten Ganges virtaa kohti merta, hänenkin viehtymyksensä virtaisi jatkuvasti kohti Kṛṣṇan lootusjalkoja. Tämä on puhdasta antaumusta, ananya- bhakti. Kuntīdevī rukoilee, että hänen viehtymyksensä Kṛṣṇaan virtaisi vuolaana ja esteettömästi.